Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleisiä asioita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleisiä asioita. Näytä kaikki tekstit

22. heinäkuuta 2013

Pakastimen tyhjennystä

Kun on tyhmä pää, siitä voi kärsiä koko ruumis. Sikäli jos ruuan tekemistä ja nauttimista nyt voi kärsimykseksi sanoa. Minulta jäi nimittäin pakastimen ovi raolleen päivän ajaksi. Nyt on koko pakastin aika jäinen. Sen lisäksi päätin tyhjentää sen syömällä. Onneksi ei ole mitään kallisarvoista, ellei sellaseksi nyt sienipaketteja voi sanoa. Mutta syksyhän on vasta tulossa, minulle on jopa luvattu, että saattaisin päästä tänäkin syksynä sieneen. Ja onhan minulla salainen aseeni, kuivatut sienet.

Viime aikoina olen paistellut suolaisia piirakoita, niihin saa näppärästi kätkettyä kaikenlaista. Epäilyttäviäkin asioita on löytynyt, jossain vaiheessa olen hätävaraksi ostanut pakastevihanneksia. Hyi kamala ja hui olkoon. Sopivat korkeintaan nälkäisen työläisen pyttipannuevääksi ja siihenkin kovin huonosti kertaalleen lämpöä ottaneina lumisina möhkäleinä. Kun olisin nainen, enkä hiiri, niin kantaisin eväät biojätteisiin.

Sitten hyviin asioihin. Vihasin kaalin tuoksua ja makua kääpiönä. Onneksi minulle ei sitä väkisten syötetty. Nykyään menevät kaikki, punakaali, valkokaali, hapankaali, parsakaali, kukkakaali ja ruusukaali. Mutta yksi on ylitse kaiken, varhaiskaali. Ensinnäkin jo ulkonäkö on kutsuva, kaunis, kevyt vihreä. Toiseksi tuoksu, mikä voi olla ihanampaa kuin kasteenkostea rapiseva kaalinkerä, Korkeintaan kiinteä pilvenvalkoinen kukkakaalipumpula dipattuna sinihomejuusto-jogurttidippiin. Tai miten olisi kaali suikaloituna pannulle, kuuma lämpö pienen öljytilkan kanssa, ropsaus pippuria ja suolaa perään ja tarjolle vaikka lihapalan kanssa?

Tällä kertaa kuitenkin tarjolle pääsivät pari muuta ystävääni, parsakaali ja ruusukaali.

Ruusukaali-parsakaali-pekonipannu

300 g ruusukaaleja irtolehdiksi riivottuna
300 g parsakaalia pieniksi nuppusiksi silputtuna
Pieni punasipuli
Puolikas valkosipuli
170 g pekonia
Nokare voita
Currya
(Suolaa)

Paista pekonisilppu pannulla ruskeaks. Saisi olla rapea lopputulos. Nostele ruskeat pekoninpalaset erilleen, jätä rasva pannuun. Lisää siihen nokare voita ja teelusikallinen currya. Kaada kuumalle pannulle sipulisilput, pyöräytä pari kertaa ennen kuin kumoat mukaan parsakaalin nuput. Pyöräyttele muutama minuutti, ennen kuin lisäät ruusukaalin lehdet. Jatka pyörittelyä, kunnes kaalit ovat kypsiä, mutta edelleen al dente. Lisää paistetut pekonin palat (ja suola). Sekoita ja tarjoa pastan tai uusien perunoiden kanssa. Voi sen syödä ihan siltänsäkin.

12. huhtikuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti

Ajelin kotiin pitkin Hämeentietä. Siellä on joku Rauhanpuolustajien pesäpaikka. Tuli mieleen, että puolustaakohan kukaan kauhoja. Mietin, että minustahan voi tulla ensimmäinen. Rakastan ruokaa, harrastan sitä, en hifistele, mieluusti menen sieltä, missä aita on matalin. Käytän tarvittaessa eineksiä ja puolivalmisteita, mutta joskus iskee pipertelyvimma, sitten mennään pitkän kaavan mukaan. Erityisesti silloin, jos kylään on tulossa ystäviä, tahdon tarjota parempaa. Ihmiset ovat siitä mukava laji, että yleensä pitävät ruuasta ja ruuantekijästä.

Uutta ruokalajia tehdessäni luen useampia reseptejä. Yleensä noudatan niistä yhtä. Seuraavalla kerralla teen reseptin itse. Siksi kirjaan näitä muistiin, että voisin tahtoessani toistaa onnistuneen ruuan - tai varoa pahaa reseptiä.

Edit. 13.4. Sen verran unentokkurassa jo olin, kun gmail-tilin blogia varten perustin, että kirjasin itseni sisään kauhan Suojelijana. Olkoon sitten niin. Jää vaan hyvä email-osoite käyttämättä. Onneksi kuitekin blogin sain vielä vaihdettua Kauhanpuolustajaksi.

Tämä ei jää tähän. Jatkoa seuraa.