20. joulukuuta 2015

Piparijuustokakku

Olen menossa naapurilähiöön jouluaatoksi. Lupasin hulluuksissani tuoda jälkiruokaa, vaikka kaikki tietävät, etten ole siinä lajissa taitava. Olen suurten ja epämääräisten mittojen nainen. Ajattelin kuitenkin, että kyllä nyt aina yhdestä uunijuustokakusta selvitään. Siitä se ajatus sitten lähti. Plarasin miljoona ohjetta ja yhdistin ne alla olevaksi.

Piparijuustokakku

Pohja
175 g Annan appelsiinipipareita - olivat jääneet huomaamatta edelliseltä joulukaudelta
80 g voita


Täyte
400 g tuorejuustoa - tätä varmaan olisi pitänyt olla enemmän, mutta kun ei ollut
2 dl piparkakkumaitorahkaa
n. 1 dl muscovado sokeria
1 tl kanelia
4 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
3 rkl maissijauhoa

Ota iso irtopohjakakkuvuoka. Vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat öljyllä. Murskaa piparit, ota voi lämpenemään. Sotke keskenään piparimurska ja voi, leivitä seos vuoan pohjalle sekä vähän reunoillekin.

Sekoita täytteen ainekset astiassa. Itse taisin kipata kaikki epämääräisessä järjestyksessä, paitsi vispasin kananmunien rakenteen rikki ja maissijauhon sotkin jääkaappikylmään kermaan ennen seokseen lisäämistä.

Uuni 170 C, 1 h. Sen jälkeen sammuta uunin lämpö, jätä kakku sinne 4 tunniksi. Sitten säilytä sitä kylmässä ja toivo parasta, koska eihän sitä voi rikkoa. Saa nähdä, mitä tästäkin taas tulee. Teen varmaan jonkun marjamelban tai makusiirapin tälle kaveriksi ennen kuin vien tarjolle.

26. lokakuuta 2015

Muistiin, ettei katoa

Ystävätär Tampereella syötti minulle viime kesänä jotain jännää, nimittäin hapankaalilasagnea. Se osoittautui niin hyväksi, että piti ryhtyä etsimään reseptiä, kun en muistanut sitä häneltä pyytää. Tämä on sovellus useammasta lähteestä löytyneestä tiedosta. Ei siis alkuperäinen, vaan omaparantama...

Hapankaali-lasagne

Loraus öljyä, mustapippuria, chiliä, korianteria ja madrascurrya
1 iso sipuli
1 makea paprika
2 tomaattia
n. 70 g sinihomejuustoa
provencal-maustetta
0,5 kg hapankaalia valutettuna
2 dl kuohukermaa
2 dl creme fraichea
1 - 2 dl kanalientä
Lasagnelevyjä
parmesan- ja punaleimajuustoraastetta

Kuumenna öljy, lisää murskatut mausteet, kiehauta ne pannulla. Lisää pilkotut sipuli, paprika ja tomaatit. Kuullota n. 10 minuuttia, lisää sinihomejuusto, provecal-mauste ja hapankaali. Sekoita. Lisää nesteet ja anna muhia pannulla 15 minuuttia.

Jäähdytä täytettä hetki ennen kuin alat kasata lasagnea. Pohjalle kastiketta, sitten lasagnelevyt, lisää kastiketta, juustoraastetta. Päällimmäiseksi täytekastiketta ja juustoraastetta. Pane uuniin 180 astetta n. 40 minuuttia.

Ei muuten uskoisi, ettei tässä ole lihaa.

24. syyskuuta 2015

Suloinen (?) sopankeittäjä

Rapujuhlissa pitää aina olla paljon muuta ruokaa, muuten saattaa seurata humala. Voihan se humala tulla siitä huolimatta, mutta parempi on, että vatsassa on täytettä ennen kuin sinne ryhdytään raakaa viinaa kaatamaan ravunpyrstöjen kunniaksi.

Koska me ystäväporukassa järjestämme juhlamme nyyttikestiperiaatteella, kenellekään ei tule taloudellisesti liian kova taakka kannettavaksi. Tällä kertaa minun tehtäväkseni valikoitui alkukeitto. Sillä oli pari kriteeriä, ei lihaa, koska joukossamme on kasvissyöjiä, eikä tikkuja ja multaa (lue sieniä), koska niitä inhoaa pari ihmistä. Onneksi muita asioita ei poissuljettu.

Tahdoin keitosta täyttävän ja kauniin, mutta mieluusti myös juhlavan. Aikani googlailtuani muistin hernesosekeiton, tein sitä joskus tyttöjen iltaa varten. Sitten löytyi useampiakin reseptejä,

Créme Ninon (10 henkilölle)

3 isoa jauhoista perunaa
2 punasipulia
3 rkl ruokaöljyä
mustapippuria, suolaa, ripaus savupaprikaa
n. 7 dl vettä
3 kasvisannosfondirasiaa
1 kg 100 g pakasteherneitä (kaksi 450 g pussia ja yksi 200 g pussi)
Lisää vettä n. 1 - 1,5 litrraa
4 dl kuohukermaa
0,4 dl kuohuviiniä (Zonin)

Kuullota sipulia ja mausteita öljyssä niin pitkään, että sipuli on pehmeätä. Menee n. 10 minuuttia. Minusta mausteet kannattaa lisätä aina öljyyn, ne heräävät aivan toisela tavalla. Suola taas pehmentää sipulin rakennetta. Lisää kuutioidut kuoritut perunat ja fondipurkit, kaada päälle kuumaa vettä niin paljon, että perunat jäävät veden alle. Anna kiehua n 15 minuuttia. Lisää herneet, kiehuta n 3 - 4 minuuttia.

Soseuta keittopohja osissa tehosekoittajassa. Kaada sose kattilaan, jos tahdot, voit paseerata sen siivilän läpi, minä en turhaan mitään paseerannut, vaan pakkasin tässä vaiheessa kolmeen muoviastiaan ja roudasin juhlapaikalle. Siellä jatkoin kaatamalla keiton pohjan kattilaan, lisäsin vettä n 1,5 dl. Keittelin sopan kuumaksi, lisäsin kuohukerman ja juuri ennen tarjolle kantamista kaadoin sekaan kuohuviinin.

Jumalainen keitto, suosittelen. Kuohuviini tekee makuun säväyksen, mutta ei se mikään viinakeitto ole. Väri on kaunis, sopisi varmaan vaikka lasista tarjottavaksi shottina, jos oikein hienostella tahtoisi. Illan emännälle jäi vielä aamuksi krapulakeitto, jos ei jaksanut ruokaa tehdä.

12. syyskuuta 2015

Pastakastike

Maailma on täynnä helppoja asioita, mausteet etenkin auttavat siinä lajissa. Tärkeätä on kuitenkin säilyttää maltti asioissa, sen voisin opetella muutenkin, enkä vain ruuanlaitossa. Tämä ei ole laihduttajan ruokaa.

Savukalakastike pastalle (nälkäisen 4-5 hlön annos)

1,5 punasipulia tai kaksi pientä
kokonainen yksikyntinen valkosipuli
räyhäkkä tilkka öljyä
mustapippuria
1 tl currya
suola
1/2 limen mehu
aurinkokuivattuja tomaatteja (pussissa, saa joistain Pirsma liikkeistä, eivät lillu yltiötyyppisesti öljyssä)
4 dl kuohukermaa
 300 g kylmäsavulohta
puntti basilikaa

600 g kasvistuorepastaa (porkkanaa, pinattia), 1/2 limen mehu, suolaa, vettä
pecorinoa tai muuta räyhäkkää juustoa

Pilko sipuli ja valkosipuli, pane kuumalle pannulle hetkeksi ihmettelemään maailmaa. Lisää pippuri, suola ja curry, anna asioiden itkeä miedolla lämmöllä kymmenkunta minuuttia, anna sipulin kypsyä. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, jatka kypsennystä 5 - 10 minuuttia. Lisää limen mehu, odota hetki.

Kaatele kannulle kerma. Anna jutun kypsyä 10 minuuttia. Sillä välin laita iso kattila tulille vettä täynnä, lisää sinne vettä ja limen mehun puolikas. Usko pois, limen mehumuuttaa maailman kulun.

Juuri ennen tarjoilua kaada kastikkeeseen kylmäsavulohisuikaleet ja basilikapuntti. Keitä pasta, sekoita kaikki keskenään, lisää pecorino tai muu makuisa juusto. Tarjoile rakkaudella.

Rakkaus on oikeastaan ainoa tärkeä ainesosa. Muusta voi aina tinkiä. Toinen, mistä ei kannata tinkiä, on hyvä seura.

18. huhtikuuta 2015

Grillatulle kanalle käy huonosti toistamiseen

Tämän ohjeen kirjasin johonkin ensimmäisistä blogeistani, mutta koska tahdon sen talteen, pitänee laittaa sama ohje tännekin. Pääosaa näyttelee grillattu broileri, joka ei arvaakaan, että se joutuu uuniin vielä toisen kerran lyhyen elämänsa aikana. Sain ohjeen yhdeltä silloiselta ystävättäreltäni joskus 90-luvun loppupuolella. Varsinaisen ohjeen olen kadottanut, saan varmaan palautetta, jos menee väärin. Alkuperäisessä ei ollut sipulia, koska yksi toveripiirissä ei sitä sietänyt.

 Feta-broilerivuoka
Grillattu broileri pilkottuna, nahka paloteltuna mahdollsimman silpuksi
200 g fetaa
tilkka öljyä
sipuli
puolikas valkosipuli murskana
reilu 2 tl currya
2 dl valkoviiniä
2 dl kasvis- tai lihalientä
pari purkkia smetanaa
kunnon puntti persiljaa

Pilko broilerin lihat voideltuun uunivuokaan, suupalamalli. Silppua nahka mahdollisimman pieneksi ja ripottele vuokaan. Ripustele feta murusina tai paloina vuokaan. Valmista kastike: öljy pannulle, sipuli, curry ja valkosipuli perään, kuullottele hetki, älä polta. Kaatele valkoviini pannulle, hauduta hetki, lisää liemi ja smetana. Anna hautua hetki. Ota pannu tulelta, lisää persilja.

Kaada liemi uunivuokaan. Uunita 30 min, 200 C. Tarjoa riisin kanssa. Tämä on niin hyvää ruokaa, etta tähteitä ei tarvitse hakea seuraavana päivänä. Suolaa ei toinne lisätä, sitä kun on fetassa ja broilerin pinnassa. Menee taatusti kaikki. Ja syöjät rakastavat sinua.

1. maaliskuuta 2015

Kurpitsaa vai spagettia?

Oi rakas päiväkirja, miksi minulle kerrottiin spagettikurpitsasta vasta nyt? Jos olisin tiennyt tällaisen herkun olemassaolosta silloin kun ex-puolison kanssa harrastimme palstaviljelyä, se olisi ollut must have-tuote.Mikä hienostunut, mieto maku! Mikä tekstuuri!Valmistusohjeita pitää tutkia lisää, mutta nyt päädyin spagettikurpitsajauhelihavuokaan.

Uunista tullut

Spagettikurpitsajauhelihavuoka

ehkä n kilon painoinen spagettikurpitsa
600 g nautasikajauhelihaa (hyvin olisi varmaan sopinut myös tumma soijarouhe liotettuna ja maustettuna)
iso sipuli, valkosipuli
mausteita (mustapippuria, korianteria, fenkolia), loraus viiniä, nokare sinihomejuustoa
timjamia
1 dl hernerouhetta
parsakaali
vuoan pinnalle juustoraastetta

Halkaise spagettikurpitsa, poista siemenet, voitele halkaisupinta oliiviöljyllä. Paahda sitä uunissa 40 minuuttia 200 asteessa. Raasta pois kuoresta (katso kuva).

Lisää paistinpannulle tilkka öljyä, paista mausteita hetki ennen kuin lisäät sipulihakkelukset. Pehmitä hetki, lisää jauheliha ja paista se kypsäksi. Kaada sekaan hernerouhe. Lisää loraus viiniä (pullonpohjallinen, ei pakollinen, vesitilkkakin olisi varmaan käynyt), timjami, sinihomejuusto ja keittele hetki kasaan.

Sillä välin pilko parsakaali ja keitä sitä viitisen minuuttia. Huuhtaise kylmällä vedellä, jätä valumaan.

Yhdistä jauheliha, parsakaalin palaset ja spagettikurpitsamössö. Ripottele pinnalle juustoraaste. Työnnä uuniin 30 minuutiksi, 200 C. Koita odottaa, että vuoka jäähtyy, ettei käy niin kuin minulle - kitalaki paloi jälleen kerran. Mutta kun oli niin ihana tuoksu...

Toinen juttu. Tein pari viikonloppua sitten pieniä pannukakkuja muffinssivuoassa. Niistä tuli tolkuttoman herkullisia.

Pienet pannukakut

200 g kermarahkaa
2 dl kermaa (oli mennyt vanhaksi jo edellisellä viikolla)
2 kananmunaa
suolaa, kanelia, sokeria
muutama desi jauhoja, niin paljon, että taikina on melkoisen paksu, muttei mikään tönkkö
sulatettua voita n 50 g

Yhdistä ainekset, kaada muffinivuokiin. Paista 35 - 40 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Lopputulema on uskomattoman kuohkea maukas kakkara. Tarjoa se hillon kanssa. Törkeän hyvää!

Olen minä muutakin taas kehitellyt, mutta kun en juuri nyt muista. Paljon on tullut vedeltyä erilaisia uunivuokia tai -patoja. Kun kerran näkee vaivan, on loppuviikko pelastettu ruokahuollon kannalta.