Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitto. Näytä kaikki tekstit

24. syyskuuta 2015

Suloinen (?) sopankeittäjä

Rapujuhlissa pitää aina olla paljon muuta ruokaa, muuten saattaa seurata humala. Voihan se humala tulla siitä huolimatta, mutta parempi on, että vatsassa on täytettä ennen kuin sinne ryhdytään raakaa viinaa kaatamaan ravunpyrstöjen kunniaksi.

Koska me ystäväporukassa järjestämme juhlamme nyyttikestiperiaatteella, kenellekään ei tule taloudellisesti liian kova taakka kannettavaksi. Tällä kertaa minun tehtäväkseni valikoitui alkukeitto. Sillä oli pari kriteeriä, ei lihaa, koska joukossamme on kasvissyöjiä, eikä tikkuja ja multaa (lue sieniä), koska niitä inhoaa pari ihmistä. Onneksi muita asioita ei poissuljettu.

Tahdoin keitosta täyttävän ja kauniin, mutta mieluusti myös juhlavan. Aikani googlailtuani muistin hernesosekeiton, tein sitä joskus tyttöjen iltaa varten. Sitten löytyi useampiakin reseptejä,

Créme Ninon (10 henkilölle)

3 isoa jauhoista perunaa
2 punasipulia
3 rkl ruokaöljyä
mustapippuria, suolaa, ripaus savupaprikaa
n. 7 dl vettä
3 kasvisannosfondirasiaa
1 kg 100 g pakasteherneitä (kaksi 450 g pussia ja yksi 200 g pussi)
Lisää vettä n. 1 - 1,5 litrraa
4 dl kuohukermaa
0,4 dl kuohuviiniä (Zonin)

Kuullota sipulia ja mausteita öljyssä niin pitkään, että sipuli on pehmeätä. Menee n. 10 minuuttia. Minusta mausteet kannattaa lisätä aina öljyyn, ne heräävät aivan toisela tavalla. Suola taas pehmentää sipulin rakennetta. Lisää kuutioidut kuoritut perunat ja fondipurkit, kaada päälle kuumaa vettä niin paljon, että perunat jäävät veden alle. Anna kiehua n 15 minuuttia. Lisää herneet, kiehuta n 3 - 4 minuuttia.

Soseuta keittopohja osissa tehosekoittajassa. Kaada sose kattilaan, jos tahdot, voit paseerata sen siivilän läpi, minä en turhaan mitään paseerannut, vaan pakkasin tässä vaiheessa kolmeen muoviastiaan ja roudasin juhlapaikalle. Siellä jatkoin kaatamalla keiton pohjan kattilaan, lisäsin vettä n 1,5 dl. Keittelin sopan kuumaksi, lisäsin kuohukerman ja juuri ennen tarjolle kantamista kaadoin sekaan kuohuviinin.

Jumalainen keitto, suosittelen. Kuohuviini tekee makuun säväyksen, mutta ei se mikään viinakeitto ole. Väri on kaunis, sopisi varmaan vaikka lasista tarjottavaksi shottina, jos oikein hienostella tahtoisi. Illan emännälle jäi vielä aamuksi krapulakeitto, jos ei jaksanut ruokaa tehdä.

18. toukokuuta 2013

Suojelen itseäni ahmimiselta

Kun töissä syön kevyesti, joko omatekoista keittoa, salaattia tai alakerran lounasravintolan salaattipöydän antimia, töistä tullessa on nälkä. Ja jos nälkäisenä alkaa vasta tehdä ruokaa, kerkeää tuputtamaan melkoisen kasan myös ruuantekoruokaa. Siksi koitan täyttää pakastinta valmiilla ruoka-annoksilla, että saisin nopeasti lämmitettyä iltaevästä itselleni. - Sitä paitsi viiden maissa alkaa Sydämen asialla -sarja, se on niitä harvoja minulle kelpaavia ohjelmanumeroita, mielelläni liimaudun telkkarin ääreen ensimmäiseksi tunniksi nollaamaan aivoni työn jälkeen.

Tänään oli ruuantekopäivä. Ostin halvennuksesta puoli kiloa brolerinpihvejä, paistelin ne ja pakastin. Pihvien väliin laitoin palasen leivinpaperia, että saan tarvittaessa näppärästi vain yhden pihvin pois pakastimesta, eikä tarvitse koko määrää sulattaa kerralla.

Sen jälkeen oli keiton vuoro.

Kukkakaali-linssikeitto

300 g kukkakaalia
iso porkkana
2 pientä perunaa (tai yksi iso)
pari sellerin vartta
kasvisliemikuutio
chilipalko (kokonainen kuivattu)
korianterin ja fenkolinsiemeniä sekä mustapippuria murskattuna
1 rkl tuoretta timjamia
vettä (reilu litra ehkä)
2 dl linssejä

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisää sinne pilkotut porkkanat, peruna, varsisellerin palaset sekä kukkakaali, kasvisliemikuutio, murskatut mausteet sekä kokonainen chilipalko. Keittele pehmeäksi kannen alla, n. 20 min.

Soseuta blenderissä (kaada keitinneste talteen siksi aikaa) tai tehosekoilijalla. Sitä ennen ota kuitenkin pois chilipalko. Tällä kertaa tulisuus saa esiintyä sivuosassa. Kaada soseutettu mössö takaisin kattilaan, huuhtele linssit ja lisää ne kattilaan. Kaada keitinnestettä takaisin kattilaan. Keittele 10 minuuttia, että linssit ovat kypsiä.


Muistaessasi sekoita välillä, tai käy niin kuin minulle ja osa linsseistä jumittuu kattilan pohjaan, koska proteiini... Älä kaavi palaneita palasia sieltä keiton joukkoon, et tahdo maistaa palanutta makua. Tarkista suola, lisää, jos tahdot. Sekaan käyvät myös tuorejuustot tai sinihomejuusto, kerma tai partaukon jogurtti (tai edullisempi sateenkaari-turkkilainen). Pakasta keitto n. 3 - 4 dl annoksissa. Tai miten paljon nyt tahdot keittoa syödäkään. Minä syön paljon. Tai sitten radikaalisti tarjoa 3 - 5 henkilölle välittömästi hyvän tuoreen leivän kanssa.
Pohjaanpalanutta touhua.
Sitten kävin viikonlopun ruoka-annoksen vuoro. Teki mieli parsarisottoa, kun kaapissa notkui kuutisen vanhahkoa vihreätä parsatankoa. Mutta se onkin jo aivan eri tarina, tulee joskus toiste.

Unohdin sipulin, onneksi parvekkeella on ruohosipulia.

29. huhtikuuta 2013

Keittoa - soppaa

Sosekeitot ovat maukkaita ja terveellisiä. Tai olisivat, ellei minulla olisi paha tapa tunkea niihinkin tuorejuustoa, sinihomejuustoa, kermaa tai jogurttia. Hyvä puoli toki on, että en laita niitä muuhun ainesmäärään nähden paljon, mutta se pieni määrä yleensä tekee kaiken eron.

Parsakaalisosekeitto

keltasipuli silppuna
loraus öljyä
mustapippuria, fenkolin siemeniä ja korianterin siemeniä murskattuna
500 g parsakaalia silppuna, kukinnot erikseen ja varsi erikseen
kuumaa vettä sen verran, että ainekset peittyvät.
2 pientä perunaa raasteena
soijakastiketta loraus
0,5 dl kermaa
timjamia

Kaada kattilan pohjalle loraus öljyä, sen lämmettyä lisää maustemurska ja kohta perään sipulit. Hauduttele niitä pienellä lämmöllä, että sipuli alkaa pehmetä. Seuraavaksi lisää mukaan parsakaalin varsisilppu. sekoittele hetki, lisää kuumaa vettä, kansi päälle, ja keittele viitisen minuuttia, sitten lisää parsakaalin kukinnot. Kansi päälle ja hiljakseen keitä 15 minuuttia. Soseuta keitto, lisää perunat raasteena, soijakastiketta loraus ja timjami. Keittele toiset 15 minuuttia. Tarkoitus on, että perunasta irtoa tärkkelys saostaa keittoa vähän lisää, mutta perunasuikulat jäävät sattumiksi keittoon. Lopuksi loraus kermaa ja tuoretta timjamia pinnalle.

On muuten hyvää. Maku kehittyy pitkään keittäessä toisenlaiseksi kuin yhden keiton tekniikalla, syvenee kivasti. Ennen kerman lisäämistä väri oli aika vihreä.