Opetin ystävää tekemään risottoa joskus maaliskuussa, resepti vaan on jäänyt julkaisematta - on tässä nyt näitä kiireitä ollut.
Ystävä kehui saaneensa parasta jossain päin Espanjaa, sellaista, johon oli höylätty tryffelilastuja päälle. Siinä vaiheessa arvelin, että tuskinpa minun tekeleeni aivan samalle viivalle pääsee, mutta kunhan kokeilen. Tämä meni kuulemma kuitenkin ykköseksi.
Kantarellirisotto
3 dl risottoriisiä (arborio)
5 kpl pieniä salottisipuleita
nokare voita
sitruunan kuori ja puolen sitruunan mehu
1,5 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä
mustapippuria
120 g parmesanraastetta
toinen nokare voita
Silppua sipulit, kaada ne pannulle sulaan voihin. Älä ruskita voita äläkä sipuleita, vaan kuullota muutama minuutti. Lisää sitruunankuori sekä riisi, kuullota hetki. Sitten lisää viini ja keittele kasaan. Sen jälkeen ala lisätä kasvislientä kunnes riisi on al dente. Viimeistele parmesanilla ja voilla. Ja muista, risotto ei mitenkään nauti odottamisesta.
Risoton kanssa tarjolla oli Hakkaraiselta ostettuja valmiiksi marinoituja karitsan paahtopaistipalleroita. Ne käytettiin nopeasti pannulla ja pantiin 200 asteiseen uuniin n 6 minuutiksi. Seuraavan kerran laitan 150-asteiseen uuniin 10 minuutiksi, meni vähän turhan kypsäksi.
Laaduttomia tai huonoja kännykkäkuvia, rakkaita ruokamuistoja ja omia reseptikokeiluja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juusto. Näytä kaikki tekstit

19. elokuuta 2016
26. lokakuuta 2015
Muistiin, ettei katoa
Ystävätär Tampereella syötti minulle viime kesänä jotain jännää, nimittäin hapankaalilasagnea. Se osoittautui niin hyväksi, että piti ryhtyä etsimään reseptiä, kun en muistanut sitä häneltä pyytää. Tämä on sovellus useammasta lähteestä löytyneestä tiedosta. Ei siis alkuperäinen, vaan omaparantama...
Hapankaali-lasagne
Loraus öljyä, mustapippuria, chiliä, korianteria ja madrascurrya
1 iso sipuli
1 makea paprika
2 tomaattia
n. 70 g sinihomejuustoa
provencal-maustetta
0,5 kg hapankaalia valutettuna
2 dl kuohukermaa
2 dl creme fraichea
1 - 2 dl kanalientä
Lasagnelevyjä
parmesan- ja punaleimajuustoraastetta
Kuumenna öljy, lisää murskatut mausteet, kiehauta ne pannulla. Lisää pilkotut sipuli, paprika ja tomaatit. Kuullota n. 10 minuuttia, lisää sinihomejuusto, provecal-mauste ja hapankaali. Sekoita. Lisää nesteet ja anna muhia pannulla 15 minuuttia.
Jäähdytä täytettä hetki ennen kuin alat kasata lasagnea. Pohjalle kastiketta, sitten lasagnelevyt, lisää kastiketta, juustoraastetta. Päällimmäiseksi täytekastiketta ja juustoraastetta. Pane uuniin 180 astetta n. 40 minuuttia.
Ei muuten uskoisi, ettei tässä ole lihaa.

18. huhtikuuta 2015
Grillatulle kanalle käy huonosti toistamiseen
Tämän ohjeen kirjasin johonkin ensimmäisistä blogeistani, mutta koska tahdon sen talteen, pitänee laittaa sama ohje tännekin. Pääosaa näyttelee grillattu broileri, joka ei arvaakaan, että se joutuu uuniin vielä toisen kerran lyhyen elämänsa aikana. Sain ohjeen yhdeltä silloiselta
ystävättäreltäni joskus 90-luvun loppupuolella. Varsinaisen ohjeen olen kadottanut, saan varmaan
palautetta, jos menee väärin. Alkuperäisessä ei ollut sipulia, koska
yksi toveripiirissä ei sitä sietänyt.
Feta-broilerivuoka
Grillattu broileri pilkottuna, nahka paloteltuna mahdollsimman silpuksi
200 g fetaa
tilkka öljyä
sipuli
puolikas valkosipuli murskana
reilu 2 tl currya
2 dl valkoviiniä
2 dl kasvis- tai lihalientä
pari purkkia smetanaa
kunnon puntti persiljaa
Pilko broilerin lihat voideltuun uunivuokaan, suupalamalli. Silppua nahka mahdollisimman pieneksi ja ripottele vuokaan. Ripustele feta murusina tai paloina vuokaan. Valmista kastike: öljy pannulle, sipuli, curry ja valkosipuli perään, kuullottele hetki, älä polta. Kaatele valkoviini pannulle, hauduta hetki, lisää liemi ja smetana. Anna hautua hetki. Ota pannu tulelta, lisää persilja.
Kaada liemi uunivuokaan. Uunita 30 min, 200 C. Tarjoa riisin kanssa. Tämä on niin hyvää ruokaa, etta tähteitä ei tarvitse hakea seuraavana päivänä. Suolaa ei toinne lisätä, sitä kun on fetassa ja broilerin pinnassa. Menee taatusti kaikki. Ja syöjät rakastavat sinua.

28. joulukuuta 2014
Pitkään kohotetut sämpylät ja juustokakku
Toinen kerta sanoi toden, huomasin, kun rakentelin ensimmäisen kerran virheitä paikaten pitkään kohotettavia sämpylöitä aamuksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut käydä kaupasta leipää, mutta koska joulun pyhät ovat parhaimmillaan vietettyinä oloasussa, päätin käyttää hyväkseni jääkaapin löytöjä.
Pitkään kohotetut vehnäsämpylät
1,5 dl kermaa
1,5 dl vettä
½ pakettia hiivaa
1 tl muscovadosokeria
1 tl ruususuolaa
kourallinen kauraryynejä
2 dl sämpyläjauhoja
2,5 - 3 dl vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä
Sekoita nesteet, suola, sokeri ja hiiva. Vispaa kauraryynit sekä sämpyläjauhot nesteeseen. Vaihda sekotusvälineeksi nyrkkisi, lisää vähitellen loput jauhot. Taikina jää löysäksi, mutta kun lisäät viimeiseksi öljyn, se irtoaa sekä astiasta että sormistasi. Vaivaa, kunnes se muuttuu sileämäksi (tarkoittaa, että siihen muodostuu sitkoa).
Pane jääkaappiin muoviin peitettynä. Itse pidin taikinaa jääkaapissa 12 tuntia, Otin sen pöis, annoin kohota vielä puolisen tuntia. Pyöritin taikinan vähien jauhojen avulla tangoksi, jonka leikkasin 10 palaan. Dippasin palojen päälliset jauhoon, annoin kohota liinan alla 15 minuuttia. Uuni 225 C, 13 minuuttia.
Tällä kertaa lopputulos oli täydellisiä pehmeitä aamupalasämpylöitä. Hallelujaa, ehkä sttenkin osaan tehdä leipää. Seuraavaksi kokeilen jotain toista reseptiä. Yllä oleva on yhdistelmä erinäisistä lukemistani resepteistä.
Appelsiini-piparijuustokakku uunissa
180 g Annan appelsiinipiparkakkuja muruna
80 g voita
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g luumukanelirahkaa
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
appelsiinin kuori raasteena
½ appelsiinin mehu ja appelsiinilikööriä (n. 3/4 dl yhteensä)
Sulata voi, sekoita piparkakkumuru sulaan voihin. Painele 25 cm halkaisijaltaan olevan irtouunivuoan pohjalle ja reunoille. (Vuoan reunat kannattaa voidella ja pohjalle virittää leivinpaperi.) Pane vuoka kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita kananmunat ja sokeri, lisää muut aineet. Kaada pohjan päälle, pane uunin keskitasolle, paista n 40 minuuttia.
Graniittiomena-appelsiinisiirappi
1,5 dl appelsiinimehua
1,5 dl sokeria
graniittiomenan siemeniä
Keitä paksupohjaisessa kattilassa sokeria ja appelsiinimehua 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Anna nesteen jäähtyä ennen kuin lisäät sinne granaattiomenan siemenet. Säilytä viileässä. Granaattiomenan siemenet tuovat ihanan läpikuuntavan pinkin värin siirappiin.
Tarjoile piirakka siirapin kanssa, anna syöjien itse lorotella tahtomansa määrä piirakan päälle. Namia. Onnistuin! (Ruksi seinään!)

2. helmikuuta 2014
Kasvikset hukkuivat juustoon
Veli ystävänsä kanssa saapui kylään. Samalla tuli veljentytär puolisoineen. Tiesin, että heillä oli ennakkoluuloja etenkin kasvisten suuntaan, mutta kun toisaalta kaikki pasta on hyvää ja etenkin juustoon hukutettu pasta on namia, ajattelin riskeerata ja mietin, että jos ei kelpaa, tilaan lähipitseriasta lättyjä seuraksi. Ruoka ole ole mitään pikaruokaa, mutta täyttävää se on.
Täytetyt parsa- ja kukkakaalicannellonit - Jamie Oliveria mukaillen (kuinka saadaan lapsikin syömään terveellisiä asioita)
300 g parsakaali
300 g kukkakaali
1 kynneton valkosipuli murskana
2 kuivattua chiliä pilkottuna
kourallinen tuoretta timjamia
1 purkki anjovisfileitä valutettuna
kasvisten keitinlientä
140 g paistettua pekonia muruna
200g Creme Fraichea
200 g pecorino- ja mustaleimajuustoa raastettuna
muskottia hippunen
ripaus suolaa
kasvisten keitinlientä loraus
pieni punasipuli
Purkillinen 350 g paseerattua tomaattia
suolaa, mustapippuria
loraus balsamiviinietikkaa
loraus hunajaa ja soijakastiketta
1 pallo mozzarellaa, oliiviöljyä
Leikkaa parsakaali ja kukkakaali paloiksi. Viipaloi varret, laita kaikki suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitä noin 6 minuuttia.
Kuumenna öljy ja paista valkosipulia ja chiliä muutama minuutti. Leikkele timjami silpuksi, lisää se pannulle, lisää valutetut anjovisfileet (ja tilkka öljyä), paista muutama minuutti. Fileet hajoavat atomeiksi. Lisää valutettu kukkakaali ja parsakaali pannulle, sekä loraus keitinvettä ja kypsennä ensin kannen alla 15 min ja sitten kansi pois, että neste kuivuu, kunnes palat ovat hajonneet muusiksi.
Sekoita ranskankerma, juusto ja muskotti sekä loraus kasvisten keitinvettä. Tätä ei siis keitellä mitenkään, hivenen helpotusta.
Pehmennä öljytilkassa punasipulisilppua, lisää reilusti suolaa ja mustapippuria, päälle kaada tomaattipyre, loraus hunajaa ja soijakastiketta ja ja balsamiviinietikka pannulle, keittele 10 - 15 min kannen alla.
Anna kukkakaalin ja parsakaalin jäähtyä. Muussaa tasaiseksi. Sekoita pekonimuru joukkoon hyvin. Täytä cannelloni kuoret ja laita vuokaan kastikkeen. Paras väline täyttämiseen on pursotinpussi tai muovipussi, josta leikkaat yhden kulman pois, älä tee liian suurta reikää.
Kaada tomaattikastike cannelonien päälle sitten kerma-juustoseos. Ripottele reilusti kauttaaltaan mozzarellapaloja. Lorauttele oliiviöljyä keitoksen päälle.
Paista 190-asteisessa uunissa 40 minuuttia kunnes kuplii ja juusto on kullanruskea.
Hyvää oli - understatement of the year - ihanaapas! Lisukkeena tarjosin salaattia ja tuoretta leipää. Viiniä upposi yllättävän paljon. Kerroin ruuan sisällön vasta syömisen jälkeen. Sain kehuja ja luvan tehdä moisia kokeiluja toistekin. Parasta asiassa on, että minulla on samaa ruokaa vielä täksikin päiväksi, eilen nimittäin oli pizzapäivä (pienimuotoinen suolaisen kaipuu).

22. syyskuuta 2013
Ja sitten jotain aivan muuta
Tämänkin reseptin olen joskus kirjoittanut muistiin johonkin lukuisista blogeistani. Mutta hävinnyt on sekin. Parempi kirjata ylös, nyt kun suurinpiirtein muistaa, mitä siihen tuli.
Feta-broilerivuoka
Grillattu broileri revittynä luistaan
Grillibroilerin nahka atomeiksi silputtuna
200 g salaattijuustoa muruna (ota vaan halvinta)
Pari pientä sipula (eivät kuuluneet alkuperäiseen ohjeeseen)
valkosipuli raastettuna
kunnon loraus öljyä
2 rkl currya
1 chili murskana
muutama mustapippuri murskattuna
timjamia
2,5 dl valkoviiniä
reilu ruokalusikallinen hunajaa. (ei ollut alkup. reseptissä)
1 kanaliemikuutio
kiehuvaa vettä pari desiä
100 g pinaattia (puuttui alkuperäisestä reseptistä)
puntti persiljaa
2 dl creme fraichea
Erottele grillatun broilerin lihan uunivuoan pohjalle. Ripottele silputtu nahka joukkoon. Murusta feta pinnalle.
Tee liemi. Paistinpannun pohjalle tulee loraus öljyä. Siihen sipulit, valkosipuli ja curry, sekä muut mausteet. Herätä mausteet, ennen kuin kaadat valkoviinin pannuun. Anna kiehua kasaan kymmenisen minuuttia. Lisää kanaliemikuutio ja kiehuva vesi (kiehuva siksi, että kastike ei lakkaa kiehumasta, jos käytät kylmää, kestää vähän aikaa, ennen kuin neste kiehuu jälleen). Lisää hunaja (pyöristää makua). Anna kiehahtaa ennen kuin lisäät silputun persiljan ja pinaatin. Viimeiseksi lisää creme fraiche, sitten ei enää tarvitse kiehutella.
Kaada kastike fetan ja broilerin päälle tasaisesti. Tulee söpö tummanvihreä kuorrutus. Vuoka menee uuniin 200 C-asteeseen 35 - 40 minuutiksi. Tarjoa salaatin ja riisin kera. Suolaa ei tarvitse, sitä kyllä riittää.
Oli hyvää. Sitä on vieläkin jääkaapissa, koska meitä oli syömässä vain kolme naista. Vuoasta siis riittää ainakin kuudelle henkilölle.

27. kesäkuuta 2013
Makaronipuun katveessa olisi ihanaa elää
Pasta on saatanan keksintö. Siitä saa turhan moninaista ruokaa, kaikki uppoaa minuun kuin se klassinen kuuma veitsi kovaan voihin. Sitten kun vielä yhdistetään pastaan juusto, minua saa raapia irti astian reunoista niin kuin uuriruokaa uunin pohjalta. Lasagne ei ole mikään pikaruoka, eikä sitä myöskään mielletä kesäruuaksi, mutta siitä riittää useammaksi päiväksi moniaisille henkilöille, jos luvassa on festivaali ja sen vaatima toipumisaika - ei tarvitse koko ajan olla miettimässä, että onko kotona ruokaa, kun sinne saakka pääsee.
Kauhanpuolustajan krapula-ase (lasagne)
Tomaattikastike
2 punasipulia (keltainenkin kävisi)
löraus öljyä
pari porkkanaa silppuna
(jos olisi ollut, myös pari sellerin vartta silppuna)
500 g paseerattiua tomaattia + loraus vettä purkin huuhteluun
pari kourallista kuivattuja suppilovahveroita murskana
mustapippuria, rosmariinia, timjamia, currya ja paprikajauhetta
reilu ruokalusikallinen hunajaa
puolikas valkosipuli raasteena
800 g jauhelihaa (no kun halavalla sain, vähempikin olisi riittänyt)
suolaa ja soijakastiketta
Kaatele mausteet öljyyn keskikuumalle pannulle, herätä hetki, kumoa perään sipulit ja poerkkanat (sekä sellerin varret). Kun kuullottuminen on päässyt alkuun, lisää paseerattu tomaatti, vesi ja murskatut sienet. Tällä kertaa yrtitkin olivat kuivia, sinne vaan sekaan, ne kyllä kestävät keittelyä. Kansi päälle ja anna sopan porista. (Jos olisi tilkka viiniä, se olisi lisätty ennen paseerattua tomaattia ja keitelty hetki.)
Paista jauhelihat parissa osassa, lisää suolaa ja valkosipulia, kaada tomaattikastikkeen sekaan. Anna kastikkeen porista hiljakseen ainakin 15 minuuttia, tarkista suola, lisää soijakastiketta, jos tarvitsee.
Valkokastike
70 g voita tai ingmariinia
1 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
150 g punaleimaemmentalia
viherpippuria, suolaa ja muskottipähkinää
Sulata kasarissa margariini, lisää jauhot, pyörittele pari minuuttia, että jauhot kypsyvät, mutta älä ruskista. Lisää vähitelen lämmintä maitoa (lämmitä mikrossa), vispaa, anna sakeutua, lisää maitoa, vispaa, anna sakeutua... Lisää mausteet. Vielä hetki kuplintaa matalalla lämmöllä. Käännä levy ykköselle, lisää juusto, anna sen sulaa.
Tuoreita tomaatteja viipaleina
120 g fetajuustomurua (salaattijuusto, joku halvin sopii erittäin hyvin)
Täysjyvälasagnelevyjä (Rainbown täysjyvälevyt ovat halvempia kuin valkoinen höttö-levyt, suosittelen)
Ota isoin vuoka, jonka omistat. Kiroa, ettei ole syvempää. Reunat olisi tietysti pitänyt öljytä, mutta et muista kuitenkaan. Pohjalle reilu kauhallinen tomaattikastiketta, ensimmäinen lasagnelevykerros, lisää tomaattikastiketta, valkokastiketta, fetamurua.... Kunnes tulevat reunat vastaan. Lisää viimeisen valkokastikekerroksen päälle tuoreet tomaattiviipaleet ja kuorruta salaattijuustomurulla. Tuikkaa uuniin 45 minuutiksi, 180. Sammuta lämpö, anna vuoan olla uunissa vielä 15 minuuttia.
Maistoin äsken. Helevetin hyvää, chiliä nyt tietysti olisi voinut lisätä. Mutta mitenkäs tuo uuninpohja puhtaaksi saadaan? Vuoan laidat tulivat taas pahasti vastaan. Puhdistusvinkkejä vastaanotetaan tässä numerossa. Kiitos.

Tunnisteet:
Huonoja kuvia,
Juusto,
Liha,
Pasta,
Tomaatti
27. huhtikuuta 2013
Ruoka - ihana tekosyy
Ystävät ovat perhe, jonka on omin pikkukätösin päässyt poimimaan kaikkien maailman ihmisten joukosta. Valikoitu rat pack. Juu juu, tiedänhän minä, että en ole tavannut kuin murto-osan maailman väkijoukosta, mutta niistä olen päässyt osaksi joukkoa, jossa minun on hyvä olla. Eikä vähiten siksi, että yhteiset ruokailuhetket ovat sinkulle suurta juhlaa. Jopa silloin, kun syödään vain vähän arkisemmin, eikä vietetä mitään juhlaa.
Eilen grillasimme naapurilähiössä. Tyyliin kuuluu, että kaikki tuovat jotain ja tekevät sitten sulassa sovussa, ennen kuin istahdamme pöytään pitkän kaavan mukaan. Isännät huolehtivat tällä kertaa grillattavista, porsaan pihvit, bratwurstit ja sinihome-wilhelmit kävivät grillissä ottamassa komean värin pintaansa, ennen kuin ne siirrettiin paistokasariin pannulle hautumaan matalalla lämmöllä (pihvit pohjalle ja maggarat päälle, sillä tavoin pihvikin hautui pehmoiseksi omassa ja makkaroiden nesteissä.) Uunissa valmistuivat pekoniin käärityt herkkusienet, pekoni saa kovan pinnan ja sisällä odottaa ihana koskenlaskija-herkkusieniyllätys.
Minun tuomiseni tällä kertaa olivat sienikastike, jättikatkaravut ja uudet perunat.
Lämmin perunasalaatti
1,5 kg uusia perunoita
200 g fetajuustoa (tähän kelpaa se halvin)
kunnon nokare voita
persiljapuntti silppuna
Keitä perunat kypsiksi, hauduta hetki kannen alla kuumalla liedellä, että vesihöyry haihtuu (n. 5 min.). pilko perunat veitselä kattilassa pienemmäksi, saavat olla epämääräisen kokoisia suurehkoja palasia.Lisää murusteltu feta, voi ja persilja. Sekoita ja siirrä tarjoiluastiaan. Tähän sopisi myös kevätsipuli, ruohosipuli, limen tai sitruunan kuori ja mehu sekä tietenkin valkosipuli. Tällä kertaa valkosipulia en laittanut, koska sitä meni jöttikatkarapuihin.
Pannulla paistetut jättikatkaravut
Pari pakettia pakastettuja maustamattomia jättikatkaravun pyrstöjä (reilu 400 g)
valkosipuli
limen kuori ja mehu
chiliä, seesaminsiemen ja wasabimausteseosta
voita ja öljyä
ruohospiulia
Sulata pyrstöt pakkauksen ohjeen mukaan (huuhtele juoksevalla kylmällä vedelä, sulata huoneenlämmössä ainakin tunti). Raasta limen kuori ja silppua se Murskaa valkosipuli, itse käytän kiinalaisia yksikyntisiä, koska olen laiska enkä jaksa kuoria. Paistinpannun pohjalle lisää voita ja loraus öljyä. Kun se herää, kaada mukaan mausteet, valkosipulimurska ja limen kuori, annan niiden myös herätä ennen kuin nakkaat kuumalle pannulle sulaneet katkaravun pyrstöt mukaan. Kääntele rapuja pannulla, kunnes niiden väri muuttuu kauniin vaaleanpunaiseksi. Lisää ruohosipuli ja kaada tarjoiluastiaan. Tajunnanräjäyttävän ihania!
Helppo orakas-kantarellikastike
pakastettuja esikäsiteltyjä sieniä (omasta pakkasesta)
mustapippuria
voita
sipuli-creme fraiche purkki
persiljasilppua
Kasarin pohjalle sulatetussa voissa herätetään mustapippuri. Sen jälkeen kaada sienet sekaan, keittele hetki kasaan. Kaada kasariin sipuli-creme fraiche sekä persiljasilppu. Lämmitä ja kaada tarjoiluastiaan. Helppoa ja herkullista! Joko kävi selväksi, etten ole monimutkaisten ohjeiden kaveri? Tähän olisi sopinut myös purjo, mutta sitä olisi pitänyt sitten kasarin pohjalla kypsentää rasvassa miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia ennen sienten lisäämistä, ettei se jäisi raa´aksi ja kovaksi.
Päivän uusi englanninkielinen sana oli muuten orakas. Wood hedgehog tai hedgehog mushroom. Söpöä.
Tarjolla oli myös pieni savusiika, grillattua halloumia sekä pari laatua tuoresalaatteja. Ruokajuomana lasillinen italialaista. Hyvin pärjäsi juoma grilliruualle. Jälkiruuaksi ihanaa lakritsijäätelöä kuplajuoman kera. Ja sitten vähän kahvia päälle. Olipa taas ihanaa ajella taksilla kotiin iltasella, vaikka matka ei ole pitkä, niin jotenkin kunnon ruokailun päälle ihminen kaipaa hemmottelua loppuun saakka. Eikä se nyt niin kalliiksi tule kuin entisen elämän baarikeikat. Huhhuh. Keski-ikä ei oikeastaan ole yhtään huonompi paikka.
Eilen grillasimme naapurilähiössä. Tyyliin kuuluu, että kaikki tuovat jotain ja tekevät sitten sulassa sovussa, ennen kuin istahdamme pöytään pitkän kaavan mukaan. Isännät huolehtivat tällä kertaa grillattavista, porsaan pihvit, bratwurstit ja sinihome-wilhelmit kävivät grillissä ottamassa komean värin pintaansa, ennen kuin ne siirrettiin paistokasariin pannulle hautumaan matalalla lämmöllä (pihvit pohjalle ja maggarat päälle, sillä tavoin pihvikin hautui pehmoiseksi omassa ja makkaroiden nesteissä.) Uunissa valmistuivat pekoniin käärityt herkkusienet, pekoni saa kovan pinnan ja sisällä odottaa ihana koskenlaskija-herkkusieniyllätys.
Minun tuomiseni tällä kertaa olivat sienikastike, jättikatkaravut ja uudet perunat.
Lämmin perunasalaatti
1,5 kg uusia perunoita
200 g fetajuustoa (tähän kelpaa se halvin)
kunnon nokare voita
persiljapuntti silppuna
Keitä perunat kypsiksi, hauduta hetki kannen alla kuumalla liedellä, että vesihöyry haihtuu (n. 5 min.). pilko perunat veitselä kattilassa pienemmäksi, saavat olla epämääräisen kokoisia suurehkoja palasia.Lisää murusteltu feta, voi ja persilja. Sekoita ja siirrä tarjoiluastiaan. Tähän sopisi myös kevätsipuli, ruohosipuli, limen tai sitruunan kuori ja mehu sekä tietenkin valkosipuli. Tällä kertaa valkosipulia en laittanut, koska sitä meni jöttikatkarapuihin.
Pannulla paistetut jättikatkaravut
Pari pakettia pakastettuja maustamattomia jättikatkaravun pyrstöjä (reilu 400 g)
valkosipuli
limen kuori ja mehu
chiliä, seesaminsiemen ja wasabimausteseosta
voita ja öljyä
ruohospiulia
Sulata pyrstöt pakkauksen ohjeen mukaan (huuhtele juoksevalla kylmällä vedelä, sulata huoneenlämmössä ainakin tunti). Raasta limen kuori ja silppua se Murskaa valkosipuli, itse käytän kiinalaisia yksikyntisiä, koska olen laiska enkä jaksa kuoria. Paistinpannun pohjalle lisää voita ja loraus öljyä. Kun se herää, kaada mukaan mausteet, valkosipulimurska ja limen kuori, annan niiden myös herätä ennen kuin nakkaat kuumalle pannulle sulaneet katkaravun pyrstöt mukaan. Kääntele rapuja pannulla, kunnes niiden väri muuttuu kauniin vaaleanpunaiseksi. Lisää ruohosipuli ja kaada tarjoiluastiaan. Tajunnanräjäyttävän ihania!
Helppo orakas-kantarellikastike
pakastettuja esikäsiteltyjä sieniä (omasta pakkasesta)
mustapippuria
voita
sipuli-creme fraiche purkki
persiljasilppua
Kasarin pohjalle sulatetussa voissa herätetään mustapippuri. Sen jälkeen kaada sienet sekaan, keittele hetki kasaan. Kaada kasariin sipuli-creme fraiche sekä persiljasilppu. Lämmitä ja kaada tarjoiluastiaan. Helppoa ja herkullista! Joko kävi selväksi, etten ole monimutkaisten ohjeiden kaveri? Tähän olisi sopinut myös purjo, mutta sitä olisi pitänyt sitten kasarin pohjalla kypsentää rasvassa miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia ennen sienten lisäämistä, ettei se jäisi raa´aksi ja kovaksi.
Päivän uusi englanninkielinen sana oli muuten orakas. Wood hedgehog tai hedgehog mushroom. Söpöä.
![]() |
| Tuli taas niin kiire kuvaa ottaessa, että rajaus on pyllystä, katkaravut puuttuvat ja talouspaperirullakin jäi kuvaan notkumaan. Mutta kun nälkäiset odottivat selän takana... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)