Opetin ystävää tekemään risottoa joskus maaliskuussa, resepti vaan on jäänyt julkaisematta - on tässä nyt näitä kiireitä ollut.
Ystävä kehui saaneensa parasta jossain päin Espanjaa, sellaista, johon oli höylätty tryffelilastuja päälle. Siinä vaiheessa arvelin, että tuskinpa minun tekeleeni aivan samalle viivalle pääsee, mutta kunhan kokeilen. Tämä meni kuulemma kuitenkin ykköseksi.
Kantarellirisotto
3 dl risottoriisiä (arborio)
5 kpl pieniä salottisipuleita
nokare voita
sitruunan kuori ja puolen sitruunan mehu
1,5 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä
mustapippuria
120 g parmesanraastetta
toinen nokare voita
Silppua sipulit, kaada ne pannulle sulaan voihin. Älä ruskita voita äläkä sipuleita, vaan kuullota muutama minuutti. Lisää sitruunankuori sekä riisi, kuullota hetki. Sitten lisää viini ja keittele kasaan. Sen jälkeen ala lisätä kasvislientä kunnes riisi on al dente. Viimeistele parmesanilla ja voilla. Ja muista, risotto ei mitenkään nauti odottamisesta.
Risoton kanssa tarjolla oli Hakkaraiselta ostettuja valmiiksi marinoituja karitsan paahtopaistipalleroita. Ne käytettiin nopeasti pannulla ja pantiin 200 asteiseen uuniin n 6 minuutiksi. Seuraavan kerran laitan 150-asteiseen uuniin 10 minuutiksi, meni vähän turhan kypsäksi.
Laaduttomia tai huonoja kännykkäkuvia, rakkaita ruokamuistoja ja omia reseptikokeiluja
19. elokuuta 2016
Kasvishörhöilyä
Koska Ottoveli oli tulossa lounaalle, piti ryhtyä veivaamaan kasvisruokaa. Ihmemies on onneksi muuten kaikkiruokainen, mutta tofu on hänelle vieras elementti. Hän pitää sitä mauttomana. Minulla on onneksi siihenkin keinoni.
Kesäkurpitsavuoka
Tofumarinadi:
300 g tofua muruna
2 tl tulista madrascurrya
1 tl savupaprikaa
3-4 rkl rypsiöljyä
Reilu loraus soijakastiketta
500 g kesäkurpitsaa suikaleena
Loraus öljyä
Sipuli silppuna
Valkosipulia murskana
Korianterin siemeniä murskana
Mustapippuria murskana
100 g herkkusieniä silppuna
Suippopaprika suikaleena
Parsakaalin jalka pilkkeenä (nuput käytin couscousiin)
Purkki kaurafraichea
1,5 dl juustoraastetta
Provencal-maustetta 2 tl
Mustapippuria
Suolaa maun mukaan
0,5 dl kolmen juuston kermaa
Pinnalle lisäjuusto-kerros tahtoessasi.
Tunge tofu marinadiin ainakin pariksi tunniksi, itse pidin yön yli. Mitä pidempään, sen parempi. Sekoittele pussia välillä.
Voitele uunivuoka öljyllä. Lorauta pannulle öljyä, lisää koranterin siemenet ja murskattu mustapippuri, ota pien lämpö pannulle, kaada joukkoon sipuli, valkopipuli, parsakaalin palaset ja anna paistautua muutama minuutt. Sitten lisää paprika sekä sienet. Paistele taas hetki, ennen kuin lisäät marinoituneen tofun marinadeineen. Anna keittäytyä kasaan pienellä lämmöllä n. 10 minuuttia.
Aloita vuoan kasaaminen laittamalla kerros kesäkurpitsaa vuoan pohjalle. Lisää puolet täytteestä sekä ripottele vähän kaurafraiche-seosta päälle. Lisää toinen kerros kesäkurpitsaa ristiin, sitten loput tofutäytteestä. Päälle vielä kerros kesäkurpitsaa sekä loput kaurafraichesta. Päälle vielä silppusin yhden juustonkannikan.
Uuni 200 C, 40 minuuttia. Anna vetäytyä hetki. Voit tarjota joko itsekseen, jolloin säästyt hiilihydraattihyökkäykseltä tai niin kuin minä; parsakaalicouscousin ja papucurryn kanssa. Seuraavana päivänä vielä parempaa, kun maut tasaantuvat. Itse laitan seuraavalla kerralla chiliä, tuli liian mieto minun makuuni. Voi olla, että paistan kesäkurpitsasiivuja pannulla, tuli aika vetistä. Sekin kävi tosin couscousin kanssa.

Tunnisteet:
Huonoja kuvia,
Kasvikset,
Sienet,
Tofu,
Uuniruoka
20. joulukuuta 2015
Piparijuustokakku
Olen menossa naapurilähiöön jouluaatoksi. Lupasin hulluuksissani tuoda jälkiruokaa, vaikka kaikki tietävät, etten ole siinä lajissa taitava. Olen suurten ja epämääräisten mittojen nainen. Ajattelin kuitenkin, että kyllä nyt aina yhdestä uunijuustokakusta selvitään. Siitä se ajatus sitten lähti. Plarasin miljoona ohjetta ja yhdistin ne alla olevaksi.
Piparijuustokakku
Pohja
175 g Annan appelsiinipipareita - olivat jääneet huomaamatta edelliseltä joulukaudelta
80 g voita
Täyte
400 g tuorejuustoa - tätä varmaan olisi pitänyt olla enemmän, mutta kun ei ollut
2 dl piparkakkumaitorahkaa
n. 1 dl muscovado sokeria
1 tl kanelia
4 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
3 rkl maissijauhoa
Ota iso irtopohjakakkuvuoka. Vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat öljyllä. Murskaa piparit, ota voi lämpenemään. Sotke keskenään piparimurska ja voi, leivitä seos vuoan pohjalle sekä vähän reunoillekin.
Sekoita täytteen ainekset astiassa. Itse taisin kipata kaikki epämääräisessä järjestyksessä, paitsi vispasin kananmunien rakenteen rikki ja maissijauhon sotkin jääkaappikylmään kermaan ennen seokseen lisäämistä.
Uuni 170 C, 1 h. Sen jälkeen sammuta uunin lämpö, jätä kakku sinne 4 tunniksi. Sitten säilytä sitä kylmässä ja toivo parasta, koska eihän sitä voi rikkoa. Saa nähdä, mitä tästäkin taas tulee. Teen varmaan jonkun marjamelban tai makusiirapin tälle kaveriksi ennen kuin vien tarjolle.

26. lokakuuta 2015
Muistiin, ettei katoa
Ystävätär Tampereella syötti minulle viime kesänä jotain jännää, nimittäin hapankaalilasagnea. Se osoittautui niin hyväksi, että piti ryhtyä etsimään reseptiä, kun en muistanut sitä häneltä pyytää. Tämä on sovellus useammasta lähteestä löytyneestä tiedosta. Ei siis alkuperäinen, vaan omaparantama...
Hapankaali-lasagne
Loraus öljyä, mustapippuria, chiliä, korianteria ja madrascurrya
1 iso sipuli
1 makea paprika
2 tomaattia
n. 70 g sinihomejuustoa
provencal-maustetta
0,5 kg hapankaalia valutettuna
2 dl kuohukermaa
2 dl creme fraichea
1 - 2 dl kanalientä
Lasagnelevyjä
parmesan- ja punaleimajuustoraastetta
Kuumenna öljy, lisää murskatut mausteet, kiehauta ne pannulla. Lisää pilkotut sipuli, paprika ja tomaatit. Kuullota n. 10 minuuttia, lisää sinihomejuusto, provecal-mauste ja hapankaali. Sekoita. Lisää nesteet ja anna muhia pannulla 15 minuuttia.
Jäähdytä täytettä hetki ennen kuin alat kasata lasagnea. Pohjalle kastiketta, sitten lasagnelevyt, lisää kastiketta, juustoraastetta. Päällimmäiseksi täytekastiketta ja juustoraastetta. Pane uuniin 180 astetta n. 40 minuuttia.
Ei muuten uskoisi, ettei tässä ole lihaa.

24. syyskuuta 2015
Suloinen (?) sopankeittäjä
Rapujuhlissa pitää aina olla paljon muuta ruokaa, muuten saattaa seurata humala. Voihan se humala tulla siitä huolimatta, mutta parempi on, että vatsassa on täytettä ennen kuin sinne ryhdytään raakaa viinaa kaatamaan ravunpyrstöjen kunniaksi.
Koska me ystäväporukassa järjestämme juhlamme nyyttikestiperiaatteella, kenellekään ei tule taloudellisesti liian kova taakka kannettavaksi. Tällä kertaa minun tehtäväkseni valikoitui alkukeitto. Sillä oli pari kriteeriä, ei lihaa, koska joukossamme on kasvissyöjiä, eikä tikkuja ja multaa (lue sieniä), koska niitä inhoaa pari ihmistä. Onneksi muita asioita ei poissuljettu.
Tahdoin keitosta täyttävän ja kauniin, mutta mieluusti myös juhlavan. Aikani googlailtuani muistin hernesosekeiton, tein sitä joskus tyttöjen iltaa varten. Sitten löytyi useampiakin reseptejä,
Créme Ninon (10 henkilölle)
3 isoa jauhoista perunaa
2 punasipulia
3 rkl ruokaöljyä
mustapippuria, suolaa, ripaus savupaprikaa
n. 7 dl vettä
3 kasvisannosfondirasiaa
1 kg 100 g pakasteherneitä (kaksi 450 g pussia ja yksi 200 g pussi)
Lisää vettä n. 1 - 1,5 litrraa

4 dl kuohukermaa
0,4 dl kuohuviiniä (Zonin)
Kuullota sipulia ja mausteita öljyssä niin pitkään, että sipuli on pehmeätä. Menee n. 10 minuuttia. Minusta mausteet kannattaa lisätä aina öljyyn, ne heräävät aivan toisela tavalla. Suola taas pehmentää sipulin rakennetta. Lisää kuutioidut kuoritut perunat ja fondipurkit, kaada päälle kuumaa vettä niin paljon, että perunat jäävät veden alle. Anna kiehua n 15 minuuttia. Lisää herneet, kiehuta n 3 - 4 minuuttia.
Soseuta keittopohja osissa tehosekoittajassa. Kaada sose kattilaan, jos tahdot, voit paseerata sen siivilän läpi, minä en turhaan mitään paseerannut, vaan pakkasin tässä vaiheessa kolmeen muoviastiaan ja roudasin juhlapaikalle. Siellä jatkoin kaatamalla keiton pohjan kattilaan, lisäsin vettä n 1,5 dl. Keittelin sopan kuumaksi, lisäsin kuohukerman ja juuri ennen tarjolle kantamista kaadoin sekaan kuohuviinin.
Jumalainen keitto, suosittelen. Kuohuviini tekee makuun säväyksen, mutta ei se mikään viinakeitto ole. Väri on kaunis, sopisi varmaan vaikka lasista tarjottavaksi shottina, jos oikein hienostella tahtoisi. Illan emännälle jäi vielä aamuksi krapulakeitto, jos ei jaksanut ruokaa tehdä.
12. syyskuuta 2015
Pastakastike
Maailma on täynnä helppoja asioita, mausteet etenkin auttavat siinä lajissa. Tärkeätä on kuitenkin säilyttää maltti asioissa, sen voisin opetella muutenkin, enkä vain ruuanlaitossa. Tämä ei ole laihduttajan ruokaa.
Savukalakastike pastalle (nälkäisen 4-5 hlön annos)
1,5 punasipulia tai kaksi pientä
kokonainen yksikyntinen valkosipuli
räyhäkkä tilkka öljyä
mustapippuria
1 tl currya
suola
1/2 limen mehu
aurinkokuivattuja tomaatteja (pussissa, saa joistain Pirsma liikkeistä, eivät lillu yltiötyyppisesti öljyssä)
4 dl kuohukermaa
300 g kylmäsavulohta
puntti basilikaa
600 g kasvistuorepastaa (porkkanaa, pinattia), 1/2 limen mehu, suolaa, vettä
pecorinoa tai muuta räyhäkkää juustoa
Pilko sipuli ja valkosipuli, pane kuumalle pannulle hetkeksi ihmettelemään maailmaa. Lisää pippuri, suola ja curry, anna asioiden itkeä miedolla lämmöllä kymmenkunta minuuttia, anna sipulin kypsyä. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, jatka kypsennystä 5 - 10 minuuttia. Lisää limen mehu, odota hetki.
Kaatele kannulle kerma. Anna jutun kypsyä 10 minuuttia. Sillä välin laita iso kattila tulille vettä täynnä, lisää sinne vettä ja limen mehun puolikas. Usko pois, limen mehumuuttaa maailman kulun.
Juuri ennen tarjoilua kaada kastikkeeseen kylmäsavulohisuikaleet ja basilikapuntti. Keitä pasta, sekoita kaikki keskenään, lisää pecorino tai muu makuisa juusto. Tarjoile rakkaudella.
Rakkaus on oikeastaan ainoa tärkeä ainesosa. Muusta voi aina tinkiä. Toinen, mistä ei kannata tinkiä, on hyvä seura.

18. huhtikuuta 2015
Grillatulle kanalle käy huonosti toistamiseen
Tämän ohjeen kirjasin johonkin ensimmäisistä blogeistani, mutta koska tahdon sen talteen, pitänee laittaa sama ohje tännekin. Pääosaa näyttelee grillattu broileri, joka ei arvaakaan, että se joutuu uuniin vielä toisen kerran lyhyen elämänsa aikana. Sain ohjeen yhdeltä silloiselta
ystävättäreltäni joskus 90-luvun loppupuolella. Varsinaisen ohjeen olen kadottanut, saan varmaan
palautetta, jos menee väärin. Alkuperäisessä ei ollut sipulia, koska
yksi toveripiirissä ei sitä sietänyt.
Feta-broilerivuoka
Grillattu broileri pilkottuna, nahka paloteltuna mahdollsimman silpuksi
200 g fetaa
tilkka öljyä
sipuli
puolikas valkosipuli murskana
reilu 2 tl currya
2 dl valkoviiniä
2 dl kasvis- tai lihalientä
pari purkkia smetanaa
kunnon puntti persiljaa
Pilko broilerin lihat voideltuun uunivuokaan, suupalamalli. Silppua nahka mahdollisimman pieneksi ja ripottele vuokaan. Ripustele feta murusina tai paloina vuokaan. Valmista kastike: öljy pannulle, sipuli, curry ja valkosipuli perään, kuullottele hetki, älä polta. Kaatele valkoviini pannulle, hauduta hetki, lisää liemi ja smetana. Anna hautua hetki. Ota pannu tulelta, lisää persilja.
Kaada liemi uunivuokaan. Uunita 30 min, 200 C. Tarjoa riisin kanssa. Tämä on niin hyvää ruokaa, etta tähteitä ei tarvitse hakea seuraavana päivänä. Suolaa ei toinne lisätä, sitä kun on fetassa ja broilerin pinnassa. Menee taatusti kaikki. Ja syöjät rakastavat sinua.

1. maaliskuuta 2015
Kurpitsaa vai spagettia?
Oi rakas päiväkirja, miksi minulle kerrottiin spagettikurpitsasta vasta nyt? Jos olisin tiennyt tällaisen herkun olemassaolosta silloin kun ex-puolison kanssa harrastimme palstaviljelyä, se olisi ollut must have-tuote.Mikä hienostunut, mieto maku! Mikä tekstuuri!Valmistusohjeita pitää tutkia lisää, mutta nyt päädyin spagettikurpitsajauhelihavuokaan.
Spagettikurpitsajauhelihavuoka
ehkä n kilon painoinen spagettikurpitsa
600 g nautasikajauhelihaa (hyvin olisi varmaan sopinut myös tumma soijarouhe liotettuna ja maustettuna)
iso sipuli, valkosipuli
mausteita (mustapippuria, korianteria, fenkolia), loraus viiniä, nokare sinihomejuustoa
timjamia
1 dl hernerouhetta
parsakaali
vuoan pinnalle juustoraastetta
Halkaise spagettikurpitsa, poista siemenet, voitele halkaisupinta oliiviöljyllä. Paahda sitä uunissa 40 minuuttia 200 asteessa. Raasta pois kuoresta (katso kuva).
Lisää paistinpannulle tilkka öljyä, paista mausteita hetki ennen kuin lisäät sipulihakkelukset. Pehmitä hetki, lisää jauheliha ja paista se kypsäksi. Kaada sekaan hernerouhe. Lisää loraus viiniä (pullonpohjallinen, ei pakollinen, vesitilkkakin olisi varmaan käynyt), timjami, sinihomejuusto ja keittele hetki kasaan.
Sillä välin pilko parsakaali ja keitä sitä viitisen minuuttia. Huuhtaise kylmällä vedellä, jätä valumaan.
Yhdistä jauheliha, parsakaalin palaset ja spagettikurpitsamössö. Ripottele pinnalle juustoraaste. Työnnä uuniin 30 minuutiksi, 200 C. Koita odottaa, että vuoka jäähtyy, ettei käy niin kuin minulle - kitalaki paloi jälleen kerran. Mutta kun oli niin ihana tuoksu...
Toinen juttu. Tein pari viikonloppua sitten pieniä pannukakkuja muffinssivuoassa. Niistä tuli tolkuttoman herkullisia.
Pienet pannukakut
200 g kermarahkaa
2 dl kermaa (oli mennyt vanhaksi jo edellisellä viikolla)
2 kananmunaa
suolaa, kanelia, sokeria
muutama desi jauhoja, niin paljon, että taikina on melkoisen paksu, muttei mikään tönkkö
sulatettua voita n 50 g
Yhdistä ainekset, kaada muffinivuokiin. Paista 35 - 40 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Lopputulema on uskomattoman kuohkea maukas kakkara. Tarjoa se hillon kanssa. Törkeän hyvää!
Olen minä muutakin taas kehitellyt, mutta kun en juuri nyt muista. Paljon on tullut vedeltyä erilaisia uunivuokia tai -patoja. Kun kerran näkee vaivan, on loppuviikko pelastettu ruokahuollon kannalta.
![]() |
| Uunista tullut |

28. joulukuuta 2014
Pitkään kohotetut sämpylät ja juustokakku
Toinen kerta sanoi toden, huomasin, kun rakentelin ensimmäisen kerran virheitä paikaten pitkään kohotettavia sämpylöitä aamuksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut käydä kaupasta leipää, mutta koska joulun pyhät ovat parhaimmillaan vietettyinä oloasussa, päätin käyttää hyväkseni jääkaapin löytöjä.
Pitkään kohotetut vehnäsämpylät
1,5 dl kermaa
1,5 dl vettä
½ pakettia hiivaa
1 tl muscovadosokeria
1 tl ruususuolaa
kourallinen kauraryynejä
2 dl sämpyläjauhoja
2,5 - 3 dl vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä
Sekoita nesteet, suola, sokeri ja hiiva. Vispaa kauraryynit sekä sämpyläjauhot nesteeseen. Vaihda sekotusvälineeksi nyrkkisi, lisää vähitellen loput jauhot. Taikina jää löysäksi, mutta kun lisäät viimeiseksi öljyn, se irtoaa sekä astiasta että sormistasi. Vaivaa, kunnes se muuttuu sileämäksi (tarkoittaa, että siihen muodostuu sitkoa).
Pane jääkaappiin muoviin peitettynä. Itse pidin taikinaa jääkaapissa 12 tuntia, Otin sen pöis, annoin kohota vielä puolisen tuntia. Pyöritin taikinan vähien jauhojen avulla tangoksi, jonka leikkasin 10 palaan. Dippasin palojen päälliset jauhoon, annoin kohota liinan alla 15 minuuttia. Uuni 225 C, 13 minuuttia.
Tällä kertaa lopputulos oli täydellisiä pehmeitä aamupalasämpylöitä. Hallelujaa, ehkä sttenkin osaan tehdä leipää. Seuraavaksi kokeilen jotain toista reseptiä. Yllä oleva on yhdistelmä erinäisistä lukemistani resepteistä.
Appelsiini-piparijuustokakku uunissa
180 g Annan appelsiinipiparkakkuja muruna
80 g voita
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g luumukanelirahkaa
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
appelsiinin kuori raasteena
½ appelsiinin mehu ja appelsiinilikööriä (n. 3/4 dl yhteensä)
Sulata voi, sekoita piparkakkumuru sulaan voihin. Painele 25 cm halkaisijaltaan olevan irtouunivuoan pohjalle ja reunoille. (Vuoan reunat kannattaa voidella ja pohjalle virittää leivinpaperi.) Pane vuoka kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita kananmunat ja sokeri, lisää muut aineet. Kaada pohjan päälle, pane uunin keskitasolle, paista n 40 minuuttia.
Graniittiomena-appelsiinisiirappi
1,5 dl appelsiinimehua
1,5 dl sokeria
graniittiomenan siemeniä
Keitä paksupohjaisessa kattilassa sokeria ja appelsiinimehua 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Anna nesteen jäähtyä ennen kuin lisäät sinne granaattiomenan siemenet. Säilytä viileässä. Granaattiomenan siemenet tuovat ihanan läpikuuntavan pinkin värin siirappiin.
Tarjoile piirakka siirapin kanssa, anna syöjien itse lorotella tahtomansa määrä piirakan päälle. Namia. Onnistuin! (Ruksi seinään!)

12. syyskuuta 2014
Paha kakku ja BBQ-kastike
Täytin eilen 50 vuotta. Juhlat ovat lauantaina. Vonkasin kälyäni tekemään minulle jälkiruuaksi kakkuja, hän suostui sillä ehdolla, että minä tekisin yhden. Ja kehui vielä mokoma, että kakku on helppotekoinen. Minun virheeni oli, että uskoin pystyväni noudattamaan ohjeita.
Cappuccino-kakku
100 g digestive-keksimurua (Kauhanpuolustaja: pipareiden jämät ja digestiveä lisäksi reilu sata geetä)
5-6 rkl voisulaa (Kauhanpuolustaja: n. 50 g)
4 keltuaista
1 ½ dl vahvaa kahvia
1 ½ sokeria, 2 tl vanilliinisokeria (Kauhanpuolustaja: 1 dl tummaa ruokosokeria, ½ dl kidesokeria, loraus vaniljauutetta)
2 - 3 rkl kahvilikööriä tai konjakkia (Kauhanpuolustaja: 2 cl jallua)
3 dl vaahdotettua kuohukermaa
1. Hienonna keksit, kaada voisula päälle. Painele n. 27 cm vuokaan, pane jääkaappiin odottamaan.
2. Liuota liivatetta 5 min kylmässä vedessä. Kaada kahvi, sokeri ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan, kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksunee. Kesti yllättävän pitkään, meinasivat hermot mennä.
3. Purista vesi liivatteesta, sulata paksun lämpimän keltuaiskreemin sekaan. Lisää alkoholi. Jäähdytä. (Tässä kohtaa tein virheen, laitoin tähmän jäähtymään kylmään veteen ja menin tietokoneelle liian pitkäksi aikaa, perkeleen seos alkoi paakkuuntua, koska liivate. Ja vaikka miten yritin, en enää saanut kaikkia paukkuja sekoittumaan kermaan.)
4. Vispaa kerma, sekoita kermavaahto kreemin kanssa. Kaada täyte keksipohjan päälle, pidä 3 - 4 h jääkaapissa.
Suolaiselle puolella tarjoan nyhtöpossua, eilen keittelin barbequekastiketta. Randomina valitsin ohjeen, ihastuin siinä kasvisten paahtamiseen ja colaan.
Cappuccino-kakku
100 g digestive-keksimurua (Kauhanpuolustaja: pipareiden jämät ja digestiveä lisäksi reilu sata geetä)
5-6 rkl voisulaa (Kauhanpuolustaja: n. 50 g)
4 keltuaista
1 ½ dl vahvaa kahvia
1 ½ sokeria, 2 tl vanilliinisokeria (Kauhanpuolustaja: 1 dl tummaa ruokosokeria, ½ dl kidesokeria, loraus vaniljauutetta)
2 - 3 rkl kahvilikööriä tai konjakkia (Kauhanpuolustaja: 2 cl jallua)
3 dl vaahdotettua kuohukermaa
1. Hienonna keksit, kaada voisula päälle. Painele n. 27 cm vuokaan, pane jääkaappiin odottamaan.
2. Liuota liivatetta 5 min kylmässä vedessä. Kaada kahvi, sokeri ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan, kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksunee. Kesti yllättävän pitkään, meinasivat hermot mennä.
3. Purista vesi liivatteesta, sulata paksun lämpimän keltuaiskreemin sekaan. Lisää alkoholi. Jäähdytä. (Tässä kohtaa tein virheen, laitoin tähmän jäähtymään kylmään veteen ja menin tietokoneelle liian pitkäksi aikaa, perkeleen seos alkoi paakkuuntua, koska liivate. Ja vaikka miten yritin, en enää saanut kaikkia paukkuja sekoittumaan kermaan.)
4. Vispaa kerma, sekoita kermavaahto kreemin kanssa. Kaada täyte keksipohjan päälle, pidä 3 - 4 h jääkaapissa.
![]() |
| Ruma kakku, mutta täyte maistui hyvältä. Varmaan piilotan pinnan kaakaojauheen alle. Tai suklaarouheen. |
Cola-Barbecuekastike
Ainekset
2 isoa sipuli
½ yksikyntinen valkosipuli
4 porkkanaa
0,5 l colaa (käytä vain täyssokerista)
0,7 dl ketsuppia
½ sitruunan mehu
6 rkl raakaruokosokeria tai fariinisokeria
6 rkl punaviinietikkaa
reilu loraus soijakastiketta
6 tl savupaprikajauhetta
mustapippuria ja chiliä
Kuori ja paloittele suuriksi lohkoiksi sipuli sekä porkkana. Kuumenna uuni 250 asteeseen ja paahda sipulia ja porkkanaa uunissa kunnes ne ovat paahtuneet tummiksi kauttaaltaan. Älä käytä öljyä. Tarkoitus ei ole kypsentää niitä, vaan saada paahteinen pinta ja paahtunut maku kastikkeeseen, johon ne käytetään. Kääntele niitä, että paahtuvat tasaisesti. Kesti melkein puoli tuntia.

Laita tummiksi paahtuneet sipulit ja porkkanat sekä murskattu valkosipuli
kattilaan muiden ainesten kanssa ja keittele noin 25-35 min. Soseuta ja purkita. Säilytä kylmässä. Valmista
seuraavana päivänä.
Minun versiostani tuli aika tulista, mutta toisaalta
nyhtöpossu nyt ei niin mausteista ole, se kaipaa jotain makua.
6. elokuuta 2014
Ohra ja kaali ne yhteen soppii
Jotenkin sitä tuntee itsensä sekopäiseksi, kun tolkuttomalla helteellä alkaa haaveilla kaalilaatikosta. Kun laatikkoa oikeasti alkaa vääntämään, vaikka sisälämpötila lähentelee kolmeakymmentä ja ulkonakin on vielä seitsemän aikaan illalla yli 25 astetta, niin miettii, ilkeääkö koskaan edes tunnustaa tällaista tehneensä. Mutta kun tekee mieli, eikä itsehillintäni koskaan ole ollut parhaimmasta päästä.
Tulinen ohrahelmi-kaalilaatikko
400 g nautasikajauhelihaa
kaksi punasipulia silppuna
chilipalko silppuna
2 rkl punacurrytahnaa
suolaa
Provence-maustetta
3 dl ohrahelmiä
450 g kaalisilppua
2 porkkanaa paloina
150 g sinihomejuustomurua
2 lihaliemikuutiota
7 dl vettä
Ruskista jauheliha ja sipulit chilin ja punacurryn kanssa. Lisää suola ja provence-mausteseos. Kaada ohrahelmet kuuman jauhelihaseoksen joukkoon, jolloin ne imevät itsensä pannulta kaikki nesteet. Sekoita keskenään kaali, porkkana, jauheliha-ohrahelmimössö sekä sinihomejuusto. Kaada seos uunivuokaan.
Tee vedestä ja lihaliemikuutioista liemi, siihen olisi varmaan sopinut tomaattipyrekin, jos olisin ymmärtänyt sitä laittaa. Kaada vuokaan nestettä, niin paljon, että kaali-lihamössö melkein peittyy. Pane 175-asteiseen uuniin, pidä ainakin tunti. Maista ovatko ohrahelmet kypsyneet, jos ne ovat vielä kovia, jatka kypsyttämistä 15 - 20 minuuttia.
Kypsentämisaika on vielä hakusessa, panin nimittäin juuri vuoan uuniin. Todennäköisesti siinä menee noin 1 h 15 minuuttia, koska en kypsentänyt ohrahelmiä etukäteen. Voi olla, että nestettäkin vielä joudun lisäämään. Laiska ihminen kun olen - mutta kätevä emäntä.
Edit 7.8. Hyvää siitä tuli, tulista ja maukasta. Pidin uunissa n. 1 h 15, joskus puolen tunnin uunittamisen jälkeen kaadoin vuokaan vajaan pari desiä vettä lisää. Se riitti. Ohrahelmet turpoavat kauniiksi palleroiksi ja maku on erinomainen. Teen toistekin jotain niistä.

21. huhtikuuta 2014
Kalaa raidallisen sian kanssa
Pekoni on ihana ruoka-aines. Sen kanssa tulee leikittyä usein. Tällä kertaa Pohjoisemman Suomen retkellä kehitimme emännan kanssa kuharullareseptin.
Kuha-pekonirullat
n. 500 g fileoitua kuhaa
140 g pekonia
2 dl kuohukermaa
Täyte
50 g voita
50 g Koskenlaskija-juustoa
reilusti tilliä
suolaa ja pippuria
Valmista kalojen täyte, sekoita ainekset atomeiksi. Fileoi kuhafileet ohuemmiksi, että saat ne rullalle. Levitä täyte, rullaa, kiepauta pekonisiivu päälle, tikuta kiinni.
Voitele vuoka, asettele kuha-pekonirullat vuokaan. Kaada päälle kerma, pilko päälle pannulla freesattuja ja suolattuja fenkoleita (me emme freesanneet, jäivät vähän koviksi. Suosittelen siis esikypsennystä.
Paista uunissa n. ½ h, 180 C. Valmiista annoksesta en tietenkään enää kerennyt kuvaa ottamaan, tuli liian nälkä. Seuralaiseksi tein kukkakaali-perunapyreen. Seuraavana päivänä jääneestä pyreestä, yhdestä kuharullasta sekä kermasta surauteltiin kasvisliemen kanssa lounaskeitto, että jaksamme odotella lampaan valmistumista. Keiton kanssa tarjolla oli kylmäsavulohi-bageleita.

| Rullat ilman kermaa |
![]() |
| Kerman ja fenkolin kanssa |
2. helmikuuta 2014
Kasvikset hukkuivat juustoon
Veli ystävänsä kanssa saapui kylään. Samalla tuli veljentytär puolisoineen. Tiesin, että heillä oli ennakkoluuloja etenkin kasvisten suuntaan, mutta kun toisaalta kaikki pasta on hyvää ja etenkin juustoon hukutettu pasta on namia, ajattelin riskeerata ja mietin, että jos ei kelpaa, tilaan lähipitseriasta lättyjä seuraksi. Ruoka ole ole mitään pikaruokaa, mutta täyttävää se on.
Täytetyt parsa- ja kukkakaalicannellonit - Jamie Oliveria mukaillen (kuinka saadaan lapsikin syömään terveellisiä asioita)
300 g parsakaali
300 g kukkakaali
1 kynneton valkosipuli murskana
2 kuivattua chiliä pilkottuna
kourallinen tuoretta timjamia
1 purkki anjovisfileitä valutettuna
kasvisten keitinlientä
140 g paistettua pekonia muruna
200g Creme Fraichea
200 g pecorino- ja mustaleimajuustoa raastettuna
muskottia hippunen
ripaus suolaa
kasvisten keitinlientä loraus
pieni punasipuli
Purkillinen 350 g paseerattua tomaattia
suolaa, mustapippuria
loraus balsamiviinietikkaa
loraus hunajaa ja soijakastiketta
1 pallo mozzarellaa, oliiviöljyä
Leikkaa parsakaali ja kukkakaali paloiksi. Viipaloi varret, laita kaikki suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitä noin 6 minuuttia.
Kuumenna öljy ja paista valkosipulia ja chiliä muutama minuutti. Leikkele timjami silpuksi, lisää se pannulle, lisää valutetut anjovisfileet (ja tilkka öljyä), paista muutama minuutti. Fileet hajoavat atomeiksi. Lisää valutettu kukkakaali ja parsakaali pannulle, sekä loraus keitinvettä ja kypsennä ensin kannen alla 15 min ja sitten kansi pois, että neste kuivuu, kunnes palat ovat hajonneet muusiksi.
Sekoita ranskankerma, juusto ja muskotti sekä loraus kasvisten keitinvettä. Tätä ei siis keitellä mitenkään, hivenen helpotusta.
Pehmennä öljytilkassa punasipulisilppua, lisää reilusti suolaa ja mustapippuria, päälle kaada tomaattipyre, loraus hunajaa ja soijakastiketta ja ja balsamiviinietikka pannulle, keittele 10 - 15 min kannen alla.
Anna kukkakaalin ja parsakaalin jäähtyä. Muussaa tasaiseksi. Sekoita pekonimuru joukkoon hyvin. Täytä cannelloni kuoret ja laita vuokaan kastikkeen. Paras väline täyttämiseen on pursotinpussi tai muovipussi, josta leikkaat yhden kulman pois, älä tee liian suurta reikää.
Kaada tomaattikastike cannelonien päälle sitten kerma-juustoseos. Ripottele reilusti kauttaaltaan mozzarellapaloja. Lorauttele oliiviöljyä keitoksen päälle.
Paista 190-asteisessa uunissa 40 minuuttia kunnes kuplii ja juusto on kullanruskea.
Hyvää oli - understatement of the year - ihanaapas! Lisukkeena tarjosin salaattia ja tuoretta leipää. Viiniä upposi yllättävän paljon. Kerroin ruuan sisällön vasta syömisen jälkeen. Sain kehuja ja luvan tehdä moisia kokeiluja toistekin. Parasta asiassa on, että minulla on samaa ruokaa vielä täksikin päiväksi, eilen nimittäin oli pizzapäivä (pienimuotoinen suolaisen kaipuu).

30. marraskuuta 2013
Pelipiirakka
Roolipelaamiseen vaan jotenkin kuuluu pieni natustelu. Joskus suurempikin. Toisessa porukassa ei ole juurikaan ruuanlaitosta innostunutta sakkia, niinpä usein listalla on ollut aivan liikaa makeita asioita. Minuun vaan aina on vedonnut paremmin suolainen. Niinpä tuijottelin jääkaappiani sillä silmällä ja päädyin piirakkaan.
Hapankaali-nakkipiirakka
Taikina
6 dl vehnäjauhoa ja 2 dl sämpyläjauhoa
100 g laktoositonta voita
1 tl suolaa, ripaus sokeria
pss kuivahiivaa
2,5 dl lämmitettyä rasvatonta laktoositonta maitoa
1 kananmuna
Täyte
100 g hapankaalia
kaksi kuivattua meksikolaista chiliä, jotka olet liottanut palasteltuina vedessä
5 kuutiota pakastepinaattia
250 g nakkeja pilkottuina ja pannulla ruskistettuina
persiljan jämät
purkillinen creme fraichea
2-3 dl juustoraastetta (puna- ja mustaleimaa)
ripaus suolaa
Pilko voi leivontakulhoon, kaada päälle jauhot, suola ja ripaus sokeria. Murentele seos yhteen. Lisää kuivahiiva, sekoita. Lisää lämmin maito ja ajoissa huoneenlämpöön nostettu munanen. Vaivaa yhteen. Jätä kohoamaan liinan alle lämpimään paikkaan. Kestää aika kauan, yli ½ h, älä hätäile.
Huuhtaise hapankaali, purista se kuivaksi. Puristele vesi myös chileistä ja pinaatista. Silppua persilja, sekoita kaikki ainekset.
Levitä pöydälle reilu pala leivinpaperia. Kaulitse taikina tahtomaasi paksuuteen, itse tykkään kaulita sen suhteellisen ohueksi. Kaada täyte toiselle reunalle, taita toinen reuna päälle. Silje piiras. Voitele se maidon ja oliiviöljyn seoksella, pistele reikiä.
Pane piirakka 175 asteiseen uuniin 40 minuutiksi. Jäähdytä ja pakkaa mukaan, tai anna jäähtyä vähän aikaa ja tarjoa tahtomiesi asioiden kanssa.

9. marraskuuta 2013
Proteiinia kasviksista
Oli kävelykaverin kanssa sellainen ystävällimielinen riita tässä jonkun aikaa sitten, että saako kasvisruuasta proteiinia. Minä intin tietämättäni oikein, vaikkei varmaa tietoa ollutkaan. Iltalehdessä on juttu, jonka tahdon talteen vastaavien argumentointihetkien varalle. Sitä paitsi jos kerran pohtii asioita ääneen, jää edes joku jälki aivokuorelle. Ehkä muistan kokeilla jatkossa jotain uutta.
1. Herneet
Etenkin tykkään kuivasta hernerouheesta, sitä on helppo lisätä ruokaan, eikä se vaadi niin pitkää kypsytysaikaa tai liotusta, kuten kokonaiset herneet. Erityisesti tykkään lisätä hernerouhetta wokkeihin ja patoihin. Ja tuoreista herneistä keitelty sosekeitto on taivaallista!
2. Kvinoa
Enpä vielä kertaakaan ole kokeillut, pitää laittaa listalle. Olen minä sitä lounasruokalassamme katsellut, mutta kun en oikein luota muutenkaan heidän tapaansa tehdä kasvisruokaa, niin olen jättänyt väliin. Mikäli kenelläkään on hyviä reseptivinkkejä, saa laittaa tulemaan, kiitos.
3. Pähkinät
Pähkinät ovat vaarallisia. Pidän niistä liikaa. Mutta aina minulla joku pussi on ruokakaapissa, tällä hetkellä taitaa olla cashew-pähkinöitä, niitä uppoaa leipätaikinaan, curryyn ja ihan vaan paljaaltaan suuhun.
4. Pavut
Pitkät vihreät pavut ovat yökyök, mutta kaikki muu kyllä menee. Ja linssit kanssa. Onhan linsseissäkin proteiinia?
5. Kikherneet
Helkkari, ne olen taas unohtanut pitkäksi aikaa. Pitää ostaa pussillinen ja keitellä kaikki kerralla. Sitten kun saaliin pakastaa annospusseissa, on helppo kaivella lisäravintoa ruokaan. Ja hummus on taivaallista dipattavaa!
6. Tofu
Rakastan tofua. Se vaan on niin helppo. Inhottavinta on syödä marinoimatonta ja paistamatonta tofua, sellaista valkoista mautonta löllöä, etenkin lounasruokalat tarjoavat käsittämätöntä tuubaa. Oikein sääliksi käy ihmisiä, jotka luulevat tofun olevan sellaista.
7. Soijapavut
Enpä voi väittää paljon käyttäneeni. Pitää tutustua. Jaa, paitsi että siellä samaisessa parjaamassani lounasruokalassa oli salaattipöydässä näitä jonkun aikaa sitten, olivat aika maukkaita.
8. Vihreät vihannekset
Erityisesti pinaatissa ja parsakaalissa on proteiinia. Arvatkaa, mitkä ovat lempivihanneksiani. Joo. Hyvin menee!
9. Hamppu
Kolme ruokalusikallista hampunsiemeniä sisältää 10 grammaa proteiinia. Pitää muistaa ja etsiä kokeiluun.
10. Chia-siemenet
Mitä nää on? Emmää vaan tiedä. Pitää etsiä ja testata.
11. Seesamin-, auringonkukan- ja unikonsiemenet
Juu, juu ja juu.
12. Seitan
Ei tietysti sovi, jos on gluteenivamma. Pari kertaa olen natustanut ja hyvää on ollut. Enemmänkin tietysti voisi, mutta kun sitä ei noista normikaupoista saa, aina pitäisi lähteä jonnekin. Itse en ole viitsinyt tehdä, kun en ole hankkinut aineksia, mutta ei tuo nyt niin äärettömän vaikealta vaikuta. Sitäkin voisi tehdä suuremman annoksen kerralla ja sitten pakastaa.
13. Kasvimaidot
Soija-, kaura- ja mantelimaidot eivät oikein minulle maistu. Mutta en minä juo maitoakaan. Kermat ovat sitten asia erikseen, niitä kyllä käytän, myös kasvisversioina.
14. Kaakao
"Ruokalusikallinen makeuttamatonta kaakaojauhoa sisältää noin gramman proteiinia." Okei, jos siis joskus tahtoisi herkutella terveellisesti, kannattaa käyttää VanHoutenia. Sitä minulla tosin on aina kaapissa, koska talviaikaan joskus tekee mieli kaakaota - rommikaakaota. Paha täti.

28. lokakuuta 2013
Hirveetä touhua
Ikinä en ole eläissäni hirveä käsitellyt, mutta kertahan se on ensimmäinenkin, kun pala tuodaan Pohjoisemmasta Suomesta saakka tarjolle.
Työkaveri antoi reseptin ja minä tein - jälleen kerran hivenen soveltaen, mutta lähes oikeilla aineksilla.
Hirvi-pekonikääryleet
pala hirvipaistia (ehkä se oli joku paisti, ehkä lihaa oli n. 400 g)
200 g pekonia
3 banaanisalottisipulia
100 g yrtti-valkosipulituorejuustoa
puolikas puntti persiljaa
nokare voita
1 dl viiniä
1 dl vettä
sokeria
suolaa
pippuria
timjamia
muutama katajanmarja
2 dl kuohukermaa
Irroita mahdolliset pahat osat pois, kalvot ja muut valkoiset asiat. Leikkaa paisti siivuiksi, hakkaa siivut litteiksi. Tee täyte: paistele pekonisilppua pannussa, lisää sinne salottisipulisilppu, paista hiljakseen, kunnes sipuli on pehmeätä. Yhdistä kulhossa tuorejuustoon ja persiljasilppuun. Paistele pannussa vettä, viiniä, sokeria ja suolaa, anna redusoitua, ota neste talteen. Suolaa ja pippuroi hirveet levyt, jaa niille täyte. Pyörittele rulliksi, kiepauta pekonisuikula rullan ympärille, kiinnitä hammastikuilla tai paistilangalla.
Paista rulliin pinta voinokareessa. Lisää paistinneste, kerma ja vettä. timjamia ja katajanmarjoja. Anna rullien hautua nesteessä kannen alla 50 min - reilu tunti. Siirrä rullat hetkeksi lämpimään uuniin uuniin. Paistele kastiketta kasaan, mikäli tarvitsee, kaada se rullien päälle. Tarjoa muusin, jäisien karpaloiden ja salaatin kera.
Itke ja nauti. Täyttävää ja hyvää. Varo sisäänpiiloutuneita cocktailtikkuja.

22. syyskuuta 2013
Ja sitten jotain aivan muuta
Tämänkin reseptin olen joskus kirjoittanut muistiin johonkin lukuisista blogeistani. Mutta hävinnyt on sekin. Parempi kirjata ylös, nyt kun suurinpiirtein muistaa, mitä siihen tuli.
Feta-broilerivuoka
Grillattu broileri revittynä luistaan
Grillibroilerin nahka atomeiksi silputtuna
200 g salaattijuustoa muruna (ota vaan halvinta)
Pari pientä sipula (eivät kuuluneet alkuperäiseen ohjeeseen)
valkosipuli raastettuna
kunnon loraus öljyä
2 rkl currya
1 chili murskana
muutama mustapippuri murskattuna
timjamia
2,5 dl valkoviiniä
reilu ruokalusikallinen hunajaa. (ei ollut alkup. reseptissä)
1 kanaliemikuutio
kiehuvaa vettä pari desiä
100 g pinaattia (puuttui alkuperäisestä reseptistä)
puntti persiljaa
2 dl creme fraichea
Erottele grillatun broilerin lihan uunivuoan pohjalle. Ripottele silputtu nahka joukkoon. Murusta feta pinnalle.
Tee liemi. Paistinpannun pohjalle tulee loraus öljyä. Siihen sipulit, valkosipuli ja curry, sekä muut mausteet. Herätä mausteet, ennen kuin kaadat valkoviinin pannuun. Anna kiehua kasaan kymmenisen minuuttia. Lisää kanaliemikuutio ja kiehuva vesi (kiehuva siksi, että kastike ei lakkaa kiehumasta, jos käytät kylmää, kestää vähän aikaa, ennen kuin neste kiehuu jälleen). Lisää hunaja (pyöristää makua). Anna kiehahtaa ennen kuin lisäät silputun persiljan ja pinaatin. Viimeiseksi lisää creme fraiche, sitten ei enää tarvitse kiehutella.
Kaada kastike fetan ja broilerin päälle tasaisesti. Tulee söpö tummanvihreä kuorrutus. Vuoka menee uuniin 200 C-asteeseen 35 - 40 minuutiksi. Tarjoa salaatin ja riisin kera. Suolaa ei tarvitse, sitä kyllä riittää.
Oli hyvää. Sitä on vieläkin jääkaapissa, koska meitä oli syömässä vain kolme naista. Vuoasta siis riittää ainakin kuudelle henkilölle.

16. elokuuta 2013
Piirakkaa - helppoa ja kosteata
Aamulla oli kollega tehnyt lomallelähtönsä kunniaksi (ja pakastintaan tyhjentääkseen) omenapiirakkaa. Maistoin palasen ja ihastuin kosteuteen ja makeuteen. Minähän en mitään terveysruokaa tahdo, jos kerta makeata on tarkoitus tarjota. Piti oikein ohje kysyä, koska huomenna menen taas ystävien luokse ja minulta on tilattu sekä jälkiruoka että jättikatkaravut.
Kollegan kostea mustikka-omenapiirakka (uunipellillinen)
Pohja
3 kananmunaa
3 dl hienoa sokeria
100 - 150 g sulatettua voita tai margariinia sulana
kermarahkapurkki (10%)
0,5 - 0,75 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoa
1 rkl leivinjauhetta
vaniljasokeria tai -uutetta, kardemummaa ja kanelia
Omena tahtomassasi muodossa, tai vadelmia, mustikoita tai mitä nyt päälle tahdot laittaa.
Muruseos
50 g voita tai margariinia sulana
1 dl sokeria
1 - 2 dl vehnäjauhoa
Vatkaa munat ja sokeri sekaisin. Itse lorauttelin seuraavaksi vaniljauutetta ja kanelia. Kippaa sekaan kermarahka, maito ja sula voi. aitten lisää jauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe. sekoita kunnolla, kumoa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä tasaiseksi. Kaada marjat päälle. Tee muruseos. Levitä se marjojen päälle.
Pidä uunissa n. 35 - 40 minuuttia 200 asteessa. Viilennä. Odota seuraavaan päivään, että saat vietyä sen naapurilähiöön. Sinne ajattelin vielä ottaa vaniljakastiketta tai jäätelöä mukaan, ettei vaan ole liian terveellistä jälkiruokaa.

| Kai sitä pitäisi vähän maistaa, että tietää, uskaltaako ystäville tarjota. |
Tästähän tuli nyt sellainen heteromiehen unelma, makea, helppo ja kostea. Jepjep.
9. elokuuta 2013
Perjantai-illan ratoksi
Minä sitä vaan tyhjennän pakastinta. Siinä menee aikaa, koska olen ollut hamsteri, enkä edes oikein tiennyt, mitä kaikkea pakastimestani löytyy. Huomista grillipäivää varten sieltä löytyi muun muassa ystävän mukanaan tuomat karitsan fileet. Ne ovat nyt 12 h sulaneet jääkaapissa, saavat jatkaa sulamista, ennen kuin upotan ne jogurttimarinadiin.
Sen lisäksi naamakirjan mainokset tehoavat minuun, kun niissä vain puhutaan ruuasta. Tein huomiselle myös New Yorkin juustokakun, tosin ilman creme fraiche -päällystä. Aion ottaa mukaan vaniljakastiketta ja vadelmia, niillä se on helppo viimeistellä. Sen verran tietysti muutin taas ohjetta, että maustamattoman tuorejuuston korvasin appelsiinituorejuustolla. Kaikki maitotuotteet menivät kakkuun hylana, koska keskuudessamme on laktoosi-intolerantikkoja, enkä minä pahaa kenellekään tahdo. Etenkään en silloin kun ruokaa tarjoan.
Kakku muuten näyttää nyt uunista otettuna aivan sairaan hyvältä! Jaksaisinpa kuvata. Kunpa joku opettaisi minut siirtämään kuvat puhelimesta tietokoneelle jotenkin näppärämmin. Nyt teen sen tyhmästi gmailin kautta.
Asiaan. Kaikkihan me tiedämme, että rakastan katkarapuja ja cavaa/ kuohuviiniä/ sampanjaa. Etenkin kun ne yhdistetään. <3 Tällä kertaa ajatuksena oli päästä eroon viimeisestä vierasvarakatkarapupaketista pakastimessa.
Parsakaalia ja jättikatkarapuja (alkuruuaksi salaattipedillä kolmelle tai yhdelle nälkäiselle päivälliseksi)
225 g jättikatkaravun pyrstöjä au naturel (minulla oli Femeg -merkkisiä Pirsman pakastimesta)
lämpäre voita (nokare, noin 30 g)
loraus öljyä, n. 2 rkl
korianterin siemeniä
kuivattu chilipalko (olisivatpa chilini jo olleet valmiita!)
puolikas yksikyntinen valkosipuli raasteena
100 g parsakaalin nuppusia pieneksi silputtuna
viiden tuoreen punasipulin varret (ei saa hukata hyviä asioita)
tuoretta timjamia muutama varsi
puolikkaan limen mehu
vettä reilu desi
loraus soijakastiketta
Sulata katkaravun pyrstöt ohjeen mukaan (huuhtele ja anna valua n. tunnin) ja kuivaa ne. Pilko parsakaali nuppusiksi, sipulin varret ja varaa muutenkin kaikki ainekset valmiiksi. Murskaa chili ja korianterin siemenet.
Lisää keskilämpöiselle pannulle voi ja öljy, täräytä ne lämmöllä. Kun ne rauhoittuvat, lisää mausteet ja valkosipuli, anna hetki oleskella pannulla, ennen kuin tyrkkäät mukaan parsakaalin palaset. Pyöräyttele pari minuuttia, lisää katkaravut ja lisää lämpöä. Paistele ravut kypsiksi, menee muutama minuutti, väri muuttuu söpön pinkiksi.
Loppupelissä lisää sipulin varret ja limen mehu. Kuumenna kiihkeästi, kumoa tarjoiluastialle. Lisää pannulle vesi ja soijakastike. Kuumentele pari minuuttia ja kaada katkarapujen päälle. Syö ja itke. Ai niin ja juo. Cava vaan on niin namia. Dippaa kastike leivällä kohti ääntä. Itke toisen kerran. Onnesta.
Sen lisäksi naamakirjan mainokset tehoavat minuun, kun niissä vain puhutaan ruuasta. Tein huomiselle myös New Yorkin juustokakun, tosin ilman creme fraiche -päällystä. Aion ottaa mukaan vaniljakastiketta ja vadelmia, niillä se on helppo viimeistellä. Sen verran tietysti muutin taas ohjetta, että maustamattoman tuorejuuston korvasin appelsiinituorejuustolla. Kaikki maitotuotteet menivät kakkuun hylana, koska keskuudessamme on laktoosi-intolerantikkoja, enkä minä pahaa kenellekään tahdo. Etenkään en silloin kun ruokaa tarjoan.
Kakku muuten näyttää nyt uunista otettuna aivan sairaan hyvältä! Jaksaisinpa kuvata. Kunpa joku opettaisi minut siirtämään kuvat puhelimesta tietokoneelle jotenkin näppärämmin. Nyt teen sen tyhmästi gmailin kautta.
Asiaan. Kaikkihan me tiedämme, että rakastan katkarapuja ja cavaa/ kuohuviiniä/ sampanjaa. Etenkin kun ne yhdistetään. <3 Tällä kertaa ajatuksena oli päästä eroon viimeisestä vierasvarakatkarapupaketista pakastimessa.
Parsakaalia ja jättikatkarapuja (alkuruuaksi salaattipedillä kolmelle tai yhdelle nälkäiselle päivälliseksi)
225 g jättikatkaravun pyrstöjä au naturel (minulla oli Femeg -merkkisiä Pirsman pakastimesta)
lämpäre voita (nokare, noin 30 g)
loraus öljyä, n. 2 rkl
korianterin siemeniä
kuivattu chilipalko (olisivatpa chilini jo olleet valmiita!)
puolikas yksikyntinen valkosipuli raasteena
100 g parsakaalin nuppusia pieneksi silputtuna
viiden tuoreen punasipulin varret (ei saa hukata hyviä asioita)
tuoretta timjamia muutama varsi
puolikkaan limen mehu
vettä reilu desi
loraus soijakastiketta
Sulata katkaravun pyrstöt ohjeen mukaan (huuhtele ja anna valua n. tunnin) ja kuivaa ne. Pilko parsakaali nuppusiksi, sipulin varret ja varaa muutenkin kaikki ainekset valmiiksi. Murskaa chili ja korianterin siemenet.
Lisää keskilämpöiselle pannulle voi ja öljy, täräytä ne lämmöllä. Kun ne rauhoittuvat, lisää mausteet ja valkosipuli, anna hetki oleskella pannulla, ennen kuin tyrkkäät mukaan parsakaalin palaset. Pyöräyttele pari minuuttia, lisää katkaravut ja lisää lämpöä. Paistele ravut kypsiksi, menee muutama minuutti, väri muuttuu söpön pinkiksi.
![]() |
| Vähän surulliselta näytti tässä vaiheessa. |
22. heinäkuuta 2013
Pakastimen tyhjennystä
Kun on tyhmä pää, siitä voi kärsiä koko ruumis. Sikäli jos ruuan tekemistä ja nauttimista nyt voi kärsimykseksi sanoa. Minulta jäi nimittäin pakastimen ovi raolleen päivän ajaksi. Nyt on koko pakastin aika jäinen. Sen lisäksi päätin tyhjentää sen syömällä. Onneksi ei ole mitään kallisarvoista, ellei sellaseksi nyt sienipaketteja voi sanoa. Mutta syksyhän on vasta tulossa, minulle on jopa luvattu, että saattaisin päästä tänäkin syksynä sieneen. Ja onhan minulla salainen aseeni, kuivatut sienet.
Viime aikoina olen paistellut suolaisia piirakoita, niihin saa näppärästi kätkettyä kaikenlaista. Epäilyttäviäkin asioita on löytynyt, jossain vaiheessa olen hätävaraksi ostanut pakastevihanneksia. Hyi kamala ja hui olkoon. Sopivat korkeintaan nälkäisen työläisen pyttipannuevääksi ja siihenkin kovin huonosti kertaalleen lämpöä ottaneina lumisina möhkäleinä. Kun olisin nainen, enkä hiiri, niin kantaisin eväät biojätteisiin.
Sitten hyviin asioihin. Vihasin kaalin tuoksua ja makua kääpiönä. Onneksi minulle ei sitä väkisten syötetty. Nykyään menevät kaikki, punakaali, valkokaali, hapankaali, parsakaali, kukkakaali ja ruusukaali. Mutta yksi on ylitse kaiken, varhaiskaali. Ensinnäkin jo ulkonäkö on kutsuva, kaunis, kevyt vihreä. Toiseksi tuoksu, mikä voi olla ihanampaa kuin kasteenkostea rapiseva kaalinkerä, Korkeintaan kiinteä pilvenvalkoinen kukkakaalipumpula dipattuna sinihomejuusto-jogurttidippiin. Tai miten olisi kaali suikaloituna pannulle, kuuma lämpö pienen öljytilkan kanssa, ropsaus pippuria ja suolaa perään ja tarjolle vaikka lihapalan kanssa?
Tällä kertaa kuitenkin tarjolle pääsivät pari muuta ystävääni, parsakaali ja ruusukaali.
Ruusukaali-parsakaali-pekonipannu
300 g ruusukaaleja irtolehdiksi riivottuna
300 g parsakaalia pieniksi nuppusiksi silputtuna
Pieni punasipuli
Puolikas valkosipuli
170 g pekonia
Nokare voita
Currya
(Suolaa)
Paista pekonisilppu pannulla ruskeaks. Saisi olla rapea lopputulos. Nostele ruskeat pekoninpalaset erilleen, jätä rasva pannuun. Lisää siihen nokare voita ja teelusikallinen currya. Kaada kuumalle pannulle sipulisilput, pyöräytä pari kertaa ennen kuin kumoat mukaan parsakaalin nuput. Pyöräyttele muutama minuutti, ennen kuin lisäät ruusukaalin lehdet. Jatka pyörittelyä, kunnes kaalit ovat kypsiä, mutta edelleen al dente. Lisää paistetut pekonin palat (ja suola). Sekoita ja tarjoa pastan tai uusien perunoiden kanssa. Voi sen syödä ihan siltänsäkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)